"Kotka!" vastasi Frank tyytymättömän näköisenä.
"Heitä uudestaan!"
Hän heitti uudestaan ja kotka tuli — kuusi kertaa peräkkäin tuli kotka.
Sitte rupesivat he "kortta vetämään" — lyhyt korsi etelälle, pitkä korsi Lualaba-virralle — ja taaskin veti Frank aina lyhyemmän korren ja jätti pitemmän Stanleyn käteen.
"Ei siitä ole mihinkään, Frank. Tulemme koettamaan kohtaloamme huolimatta rahasta ja oljenkorsista. Sinun avullasi, rakas poikani, tulen seuraamaan joen juoksua", sanoi Stanley silloin.
"Luottakaa minuun, herra Stanley. Tulen olemaan tukenanne. Rakkaan, vanhan isäni viimeiset sanat olivat: 'Pysy herrasi mukana'. Ja tuossa on käteni, sir; ette tule koskaan saamaan tilaisuutta epäillä rehellisyyttäni."
"No hyvä — aion siis jatkaa, kuten olen alkanutkin. Tulen tekemään sopimuskirjan Tippu-Tibin kanssa, sillä kun wangwanat näkevät, että hän seuraa meitä, niin hekin ehkä suostuvat tulemaan mukaan. Meidän tulee myöskin Nyangweessä hankkia enemmän väkeä. Ja sitä parempi, jos maan-asukkaat antavat meidän rauhallisesti kulkea heidän maansa läpi. Jos taas ei — sanoo velvollisuutemme meille: 'eteenpäin'".
Seuraavana iltana kutsuttiin wangwanoiden päälliköt kokoon ja ilmoitettiin, että Tippu-Tib aikoi 140 kiväärin ja seitsemänkymmenen keihäsmiehen kanssa seurata retkikuntaa ja jos ei muita kauppiaita tavattaisi ja maan asukkaat rupeaisivat vihollisiksi, niin retkikunta palajaisi sijoitettuaan kuusikymmentä leiriä hänen kanssaan takaisin Nyangweehen.
Sitte luettiin määrätty luku raakkuja ja helmiä, jotka jätettiin samana iltana Tippu-Tibille elatusvarojen hinnaksi kymmenestä päivästä.
Seuraavana aamuna, Lokakuun 24 päivänä, jätti retkikunta leiripaikkansa, täynnä toivoa ja luottamusta.