Joen toisella puolen oli "pieni puoti", lähellä korkeaholvista siltaa kivirakennuksineen ja puukirkkoineen, Pyhän hengen kirkko nimeltään, ja siitä ulottui Anningaistenkatu pitkän kärmeen muotoisena aina Anningaisten mäelle saakka, joka oli täynnä mataloita, köyhiä tölliä. Muutoin näkyi toisella puolen jokea ainoastaan leveitä katuja, ja näiden takana kohosi pohjoisessa Räntämäen kirkon jyrkkä katto, koillisessa Nummen kirkko ja lounaisessa Turun linnan mahtavat muurit, jonne rivi mataloita rakennuksia vaihdellen puu-istutusten kanssa ulottui.
Meidän kolme ylioppilasta katseli ääneti kaunista, hymyilevää taulua. Rauhallinen kaupunki lepäsi auringon laskiessa niin viehättävänä ja ystävällisenä. Tuomiokirkon korkeasta, kuparikukolla varustetusta tornista kuului ruumiskellon soitto täyttäen ilman värähtelevällä äänellään, ja joen jääpeitteellä ajoi joukko talonpoikia hiljaa kuormineen kaupunkiin. Lumi oli jo paikkapaikoin sulanut kedoilta, ja ilmassa vallitsi se ihmeellinen keväinen luonne, joka täyttää kaikkien ja varsinkin nuorison rinnan sanomattomalla viehätyksellä. Yksi ylioppilaista osoitti kädellään Räntämäen kirkkoa, jonka katto juuri hohti ruusunpunaisena.
— Lieneeköhän tosi, kun sanotaan että Turun kaupunki kaikkein ensiksi oli rakennettu tuonne vanhan piispanistuimen luo, sanoi hän.
— Ystävämme Daniel ei voi koskaan olla mainitsematta menneitä aikoja, ei edes kun hän työllä ja vaivalla on kiivennyt vuorelle katsomaan eikö kevätaurinko ole sulattanut jäätä Airiston seliltä, sanoi toinen tovereista puoleksi pilkalla ja jatkoi: Mitä huolimme me menneistä sukupolvista, kun elämä ympärillämme sykkäilee lämpimänä ja rikkaana. Minä annan suuremman arvon tällaiselle kauniille kevätpäivälle, iloiselle laululle ja tuopille hyvää mummaa Balikan kellarissa, kuin kaikille sinun piispavainajillesi ja Turun kaupungin vanhoille perusmuureille.
— Jacobus Chronander on runoilia ja puhuu kuin runoilia, sanoi nyt kolmas. Hän panee arvoa ainoastaan nykyajalle, nimittäin jos se tarjoaa jotakin iloa ja onnellisuutta. Tahdonpa vielä myöntää senkin, että hän joskus ajattelee tulevaisuuttaan, mutta sitä tekee hän ainoastaan silloin, kun hänellä on jotakin hauskaa odotettavana. Mutta hän tekee sitä kaikissa tapauksissa, ja se nuorukainen, joka ajattelee tulevaisuuttaan, on viisas ja ymmärtäväinen; ergo (siis) on Jacobus Chronander viisas ja ymmärtäväinen nuorukainen, vaikka hän on runoilia.
— Pahaksi onneksi ei dominus rector ole samaa mieltä, nauroi Chronander, ja lykkäsi ylemmäksi leveälaitaisen hattunsa, josta sininen silkkinauha liehui, ja pyhki hien runsaan, ruskean tukan varjoamalta otsaltaan; sainpa hiljattain aika nuhteet, kun pyysin lupaa saada painattaa näytelmäni, jota näytettiin maisterinvihkiäisissä toissa keväänä. Olisitte olleet siellä, ystäväni Aschelinus ja sinä, Juslenius, niin olisitte saaneet kuulla jotakin hauskaa. Herra rehtori antoi minun tietää, että semmoiset näytelmät houkuttelevat ylioppilaita heidän opinnoistaan, että ne kustannukset, jotka näihin käytetään, tekisivät enemmän hyötyä, jos ne käytettäisiin väitöskirjojen, latinalaisten runojen ja puheiden painattamiseen, sanalla sanoen: että näytelmien kirjoittaminen ja varsinkin niiden näytteleminen on joutavaa ajan hukkaa.
— Dominus doctor Enevaldus Svenoniusta, ankarata jumaluusopin professoriamme, saat varmaankin kiittää siitä. Hän pitää kaikkia maallisia näytelmiä moitittavana, pirullisena komeutena, pompa diaboli, kuten hän sanoo; ja hän se on, joka tätä nykyä johtaa koko akatemiallisen konsistorion. Sinun näytelmäsi olisi hänen kumminkin pitänyt hyväksyä. Laiskuuden pahojen seurausten ja ahkeruuden siunauksen esittäminen sanoilla ja esimerkeillä, ja vieläpä lisäksi hyvin valitussa ja miellyttävässä runomuodossa, eihän sen olisi pitänyt olla hänelle vastoinmielistä. Vai mitä arvelet, Daniel? Mutta ethän sinä edes kuuntele meitä! Mitä seisot taas ja mietiskelet? Panen vetoa, että olit taaskin muutamia vuosisatoja taaksepäin ajassa.
Andreas Aschelinus löi häntä olkapäälle. Juslenius kääntyi hymyillen.
— Oikeassa olet, sanoi hän. Ajattelin juuri lieneeköhän tosi, että munkit ovat raivanneet käytävän tuomiokirkosta Räntämäelle. Mutta miten oli näytelmän laita, josta puhuitte? Olin keväällä maisterin vihkiäisten aikaan Huittisissa isäni luona, joka silloin oli kovasti sairaana, ja sen tähden en tunne sitä Ollenkaan.
— Se oli oivallinen, tiedätkös. Tahdotko, niin kerron, mitä se sisältää? Tahi ehkä teet sen itse, Jacobus, sanoi Andreas Aschelinus kääntyen Chronander’iin. — He istuutuivat nyt kaikki kuivalle kalliolle ja Chronander alkoi: