— Näin, hän se oli ihan varmaan.
Nyt astui Klaus Fleming sisään salihin.
— No, sanoi hän, taputtaen ystävällisesti poikaansa ja Niiloa olkapäälle, joko olette väsyneet tanssiin? Ettekö näe miten neitoset istuvat, heittäen ikävöiviä silmiä tännepäin? Nyt iloiseen joulutanssiin, niin että kaikki pääsemme mukaan, nuoret ja vanhat, muinaisen, hyvän tavan kunniaksi. Pankaa piiparit soittamaan.
Johana sanoi soittomiehille ja riensi lähihuoneisin kutsumaan sisään lasia kilisteleviä sotilaita. Pian olivat kaikki järjestyneet kahteen riviin, naiset toiselle puolelle ja herrat toiselle. Klaus Flemingin esimerkkiä noudattaen asettuivat sotapäälliköt Arvid Stålarm, Aksel Kurki ja Antero Boije myöskin riviin, ja vastapäätä heitä istuivat heidän puolisonsa, rouva Ebba Fleming etupäässä. Siitä alkoi karkelo. Soittomiehet panivat parastansa huiluilla, korneteilla ja rummuilla, ja tanssijat lauloivat, naiset ja miehet vuorostaan:
Täss’ tulee ylpeät nunnat,
Herra domine! [Herra]
Laaksost’ vihreästä,
Cito, cito, citissime, herra domine!
[Sukkelasti, sukkelasti, oikein sukkelasti!]
Mitä tahtoo ylpeät nunnat?
Herra domine!
Laaksost’ vihreästä,
Cito, cito, citissime, herra domine!
He tahtoo nähdä piispaa,
Herra domine! j.n.e.
Piispa on nyt poissa,
Herra domine!
Missä hän sitten lienee?
Herra domine!
Hän on kirjoittamassa,
Herra domine.