Ja hän vastasi? Mitä vastasi hän siihen?
Huudettiin monelta taholta vihasta tärähtelevillä äänillä.
- Mitä jo olen sanonut, vastasi Pouttu, että, näet saamme pitää puoltamme itse ja että olemme aika vaivaisia, ellemme siihen pysty.
— Näytetään heille että pystymme, huusi Pirin Pentti.
— Niin, näytetään! — Me vaellamme Turkuun ja panemme Flemingin kiinni.
— Ja hirtämme hänet linnanporttiin! huusivat miehet sikin sokin.
— Ja me kuin luulimme asiain hieman paranevan? kun herttua otatti kiinni Tuomas Yrjönpojan, tuon voudin, kuljetuttaen hänet Tukholmaan, jatkoi Pouttu. Mutta Aapo Melkiorinpoika, uusi voutimme, jonka kuningas on lähettänyt niskoillemme, ei ole rahtuakaan toista parempi. Hän on vain suurempi kettu, jota vastaan saamme olla varoillamme. Häntä sanotaan paavilaiseksi ja että hänellä on muassaan katolinen pappi, jesuiitta pahimpaa lajia, joka lukee hänelle messujansa siellä Korsholmassa.
— Hirtetään hänkin! huudettiin monelta taholta.
— Ei ole niin helppo tehdä sitä eikä tätä, sanoi Pouttu miettiväisenä. On kyllä hyvä sanoa että meillä on aidanseipäitä ja nuijia, joihin voimme tarttua, mutta moisilla aseilla ei pääse pitkälle, kun on sotiminen kunnollisesti varustettua sotaväkeä vastaan.
— Oo, näimmehän vasta nyrkkimme pystyvän kovaankin sotamieskalloon! huusi Pirin Pentti nostaen nyrkkiänsä, joka oli vahva kuin moukari. Minä otan musertaakseni päät puolelta tusinalta Flemingin sotamiehiä, lisäsi hän, lyöden nyrkkiänsä pöytään semmoisella voimalla, että vahvoihin honkalautoihin jäi merkkiä rystysistä.
— Minä en aio kärsiä kauemmin, huusi toinen. Jos Flemingin ratsumiehet kerta vielä tulevat talooni vaatien linnaleiriä, niin lyön heitä kirveellä päähän.