— Bibemus in nomine Jesu!
Nyt seurasi onnen päivät. Ennen aavistamattoman autuuden vallassa elivät nuo nuoret ainoastaan toinen toistansa ja rakkauttansa varten. Elämä oli alkanut heille uudestaan, ja tuskinpa ymmärsivät he, miten koskaan olivat voineet olla erillään toisistansa.
Päätettiin pitää häät ensi keväänä. Valtakunnalla oli nyt rauha, ja Niilo voisi sentähden jäädä kotiin hoitamaan suurta maatilaa, Fincken oleskellen Olavinlinnassa. Lumen sulaessa ja kiurujen tullessa hekin viettäisivät nuoruuden ja onnellisuuden juhlaa.
Rauhallista oli, valoisaa ja lämmintä Porkkolan isossa tuvassa, ja onni yhdisti sen asukkaat näkymättömine kultalankoineen.
Ulkona tuiskui lumi niin valkoisena ja puhtaana lakeiden metsien ja kenttien päälle. Muutamain kuukausien kuluttua se taas oli muuttuva vedeksi auringon vaikutuksesta.
Mutta ken voi sanoa lumen tultua, kuinka monta kyyneltä on vuotanut, kuinka monta onnea hävinnyt, ennenkun se jälleen on kerjennyt sulaa?
JOULU-ILTA PORKKOLASSA.
Iso tupa Porkkolan kartanossa oli somistettu ja koristettu jouluksi. Seinät olivat verhotut valkoisella palttinalla ja penkit samettisilla ja silkkisillä kankailla ja tyynyillä. Lattia oli peitetty oljilla ja pöytä katettuna. Suuressa takassa leimusi kunnollinen valkea.
Vasta tulleena joulusaunasta, jonka kuuma vielä purppurana paahtoi hänen poskillaan, astui Ebba tupaan ja näki asiain olevan hyvässä järjestyksessä. Jos hän jo oli rehevä ja kaunis yksinkertaisessa arkipuvussaan, jommoisena hänet näimme rukkinsa vieressä, niin oli hän, jos suinkin, vieläkin kauniimpi nyt tuossa ruumiinmukaisessa samettihameessaan, joka päästi hänen muotonsa näkyviin koko sen nuorteassa uhkeudessa. Kaunista päätä verhoi suuri, kankea samettikaulus ja valkoinen kursio ikääskuin hänen kauneuttaan kartuttavana kehyksenä, ja nuo hienot kädet näyttivät tavallista valkoisemmilta ja pehmeämmiltä, pistäen ulos ahtaiden hihojen pitsi-manseteista. Paksut, moninkertaiset kultaketjut riippuivat kaulassa ja rinnoilla, ja hopeavyö oli vyötäisillä.
Nyt tulivat Götrik Finckekin ja Niilo sisään. Iloista joulua toivotettiin toinen toiselleen, ja suuri kolmihaarainen, keskellä pöytää seisova joulukynttilä sytytettiin. Kaikki talonväki kokoontui nyt veisaamaan jouluvirttä. Palvelijat seisoivat ovensuussa, mutta Fincke lähestyi miehiä ja vei heidät väkisinkin istumaan penkeille, ja Ebba pahoitti vaimoväkeä tekemään samoin. Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, alkoi Fincke itse virren, ja Ebba, Niilo ja väki yhtyivät lauluun. Joulun rauha ja ilo asui kaikkien rinnassa, ja monissa vaivojen ja vuosien rypistämissä kasvoissa kiilteli liikutuksen kyynel.