Ilkan Jaakko viittasi, lähtötorvea puhallettiin, ja päällysmiehet etupäässä lähti talonpoikain sotajoukko liikkeelle Hämeenmaahan päin. Yksi osasto lähetettiin Paavo Palaisen ja muutamain muiden päällikköjen johdolla Savoon.
Tullessaan Nokian kartanolle, seisahtui sotajoukko, asettuen leiriin vaahtoavan Emäkosken niskalle, puolustukseksi erittäin sopivaan asemaan. Tässä hyökkäsi sen kimppuun Knuut Kurki, jonka kuitenkin pian täytyi vetäytyä takaisin. Tämä voitto elähytti vieläkin nuijajoukon luottamusta, ja mielet jännityksissä se hyvin turvatussa asemassaan odotteli Klaus Flemingin tuloa. Vakojat olivat ilmoittaneet, että tämä kolmen tuhannen, ratsu- ja jalkamiehen sekä muutamain vahvojen tykkien kanssa riensi kiitokulkua Turusta tänne päin.
Ilkka oli jo nuijajoukon lähtöä tehdessä levottomuudella huomannut, miten puuttuva järjestys ja kuri vallitsi miehissä. Mitä edemmäksi joukko joutui, sitä pahemmaksi kävi epäjärjestys. Talonpojat eivät voineet hillitä ryöstämisen kiusausta ja tuskin yhtäkään oli koko joukossa, joka ei olisi kantanut suuria taakkoja kaikenlaista aateliskartanoista otettua tavaraa. Olutta ja paloviinaa virtasi tulvanaan, ja juopumus synnytti tappeluja ja eripuraisuutta. Ilkka ja muut päämiehet olivat ryhtyneet tähän taisteluun väkivaltaa ja sortoa vastaan loukatun oikeudentunteen vaikutuksesta, vapaa talonpoika kun tahtoi vastustaa itsevaltaisten herrain ja sotamiesten laittomaa mielivaltaa. He panivat arvelematta henkensä ja onnensa alttiiksi kansan asian puolesta. Kovasti he tuskistuivat nyt tuon kevytmielisen huolettomuuden tähden. Turhaan kokivat he ylläpitää jonkinmoista järjestystä. Kuta useampia päiviä toimeton odotus kesti, sitä löyhemmiksi ja veltommiksi kävivät mielet, ja talonpojat rupesivat ikävöimään kotiin helposti saatuine tavaroineen. Ilkka oli liikkeellä yöt päivät. Hän huomasi tavallisesti vahtimiesten olevan poissa paikoiltaan taikka juopuneina ja nukkuvina. Väki suoraan kieltäytyi häntä tottelemasta, kuleksi ympäristössä ryöstöretkillä ja valitteli kovasti, kun ei saanut ottaa lisää, vaan kun täytyi muka venyä täällä toimetonna, sill’aikaa kun ehkä muut ehtivät ohitse vieden kaiken saaliin.
Täll’aikaa läheni Fleming sotaväkineen. Uhkaava vaara palautti järjestyksen nuijajoukon hajallisiin laumoihin, ja kun Fleming vuoden viimeisenä päivänä saapui Pirkkalan pappilaan, — jossa ainoastaan kaitainen harju eroitti hänen armeijansa nuijajoukosta, — ja alkoi hyökkäyksen, kohtasi häntä urhokas vastarinta. Tappelu kesti koko tuon lyhyen talvipäivän, ja illan suussa täytyi Flemingin lakkauttaa hyökkäys. Tykit eivät vielä olleet ehtineet perille, mutta myöhemmin illalla niitä odotettiin. Niiden avulla oli tappelu seuraavana päivänä uudistettava.
Hyökkäyksen vielä paraikaa kestäessä, tuli Flemingille tieto, että Etelä-Hämeen rahvas oli tarttunut aseisin ja nyt ryntäsi eteenpäin yhtyäksensä nuijajoukkoon. Tila saattoi siten käydä vaaralliseksi. Jos Pohjalaisten onnistui asemansa säilyttää, saisivat hänen sotajoukkonsa nuo uudet kapinoitsijat selkäänsä, ja silloin saattoi tappelun päätös käydä epävarmaksi.
Olavi Sverkerinpoika, joka oli seurannut Flemingiä Turusta voidakseen katsella tapausten menoa läheltä ja ohjataksensa niitä aiheittensa mukaan, oli kuitenkin urkkijainsa kautta saanut tietää, että kapinajoukko melkein oli hajoomaisillansa, ja oivalsi, että tykkien avulla tapahtuva hyökkäys seuraavana päivänä varmaankin oli sen ajava hajalleen kuin höyheniä tuuleen. Että, semmoinen voitto suuressa määrässä vahvistaisi Flemingin valtaa, oli varsin selvä. Tätä ehkäistäksensä koki hän saada Flemingiä sopimuksenhieromiseen. Marski ens’aluksi ei tahtonut semmoisesta kuulla puhuttavankaan. Mutta Olavi Sverkerinpoika koki kumota kaikki hänen aikeensa. Rangaistus saavuttaa heidät sitä varmemmin, arveli Olavi, kun he jälleen ovat hajallaan kotipaikoillansa. Nyt olivat he voittoisasti torjuneet kaksi hyökkäystä peräkanaa ja olivat kahta vertaa rohkeammat menestyksensä johdosta. Epätietoista oli, kävisikö ajaa heidät heidän asemastansa, ja jos marskin olisi pakko peräytyä, niin olisi se seikka ilmoitusmerkkinä yleiseen kapinaan kautta koko maan. Silloin olisi sopimuksen-hierominen myöhäistä, Nyt sitä vastoin kävisi se laatuun, Flemingin hukkaamatta kunniaansa. Fleming voisi olla arvelevinaan, että kansaa olivat viekoitelleet ja yllyttäneet kapinan johtajat, vaatia, että nämä jätettäisiin hänen haltuunsa, ja luvata, että tuo vihattu linnaleiri lakkautettaisiin.
Toisten päällikköjen neuvosta ja etupäässä karttaakseen tarpeetonta verenvuodatusta, päätti Fleming viimein suostua tähän ehdoitukseen. Knuut Kurki, Aabraham Melkiorinpoika, joka itse oli tuonut tiedon Flemingille kapinan syttymisestä, ja Olavi Sverkerinpoika lähetettiin sopimusta hieromaan.
Tässä kysyttiin varovaisuutta, ja tahallansa kiersivät he kapinan johtajia, alkaen hieromisiansa sen parven kanssa, joka oli vartioimassa lähinnä Flemingin leiriä.
Heidän asiansa luonnistui paremmin kuin olivat odottaneetkaan, ja kiittää saivat he siitä Olavi Sverkerinpojan puhetaitoa. Kuullessaan pääsevänsä linnaleiristä, talonpojat arvelivat saavuttaneensa mitä olivat kapinallaan tarkoittaneet. Enin osa ikävöi kotiin, saatuaan kyllikseen sota-elämän tavattomista vaivoista. Heidän mielestään Olavi oli oikeassa, väitellessään että he nyt kunnialla saattaisivat palata tiloillensa, jossa heidän käsiään tarvittiin talvitöitä varten, sekä että heidän myöskin pitäisi iloita, koska vielä olivat hengissä. Flemingin väki oli muka ollut väsyksissään pitkästä matkasta, eikä tykit vielä olleet ehtineet perille. Mutta pian oli tästä toista tuleva. Parasta oli sentähden tyytyä varmaan rauhaan ja sovintoon, koska tuleva tappio oli yhtä varma. Ennen pitkää tulisi muka kuningas Sigismund kotiin valtakuntaansa, ja silloin heidän asiansa tutkittaisiin Ruotsin lain ja oikeuden mukaan. Mutta ne, jotka olivat houkutelleet heitä rikkomaan maan rauhaa, — Ilkka, Pouttu ja Kontsas —, tulisi heidän antaa hallustaan, säilytettäviksi kunnes kuningas saapuisi. Nämä muka oikeastaan syylliset olivatkin, eikä he.
Välipuheiden päätökseksi jäi, että talonpojat lupasivat puhutella toisia ja sitten antaa vastausta. Tämä tulikin illemmalla. Talonpojat sanoivat suostuvansa marskin ehtoihin, ja seuraavana aamuna jätettäisiin Ilkka ja muut päämiehet Flemingiläisten haltuun.