Sotamiehet veivät kuolon-kalpean talonpojan pois. Hetken päästä kuului kauhea valitushuuto linnapihalta.
Ebba ja Niilo kuulivat huudon, riensivät ikkunalle ja katsahtivat alaspäin. He näkivät silloin jotakin, joka saattoi semmoisiin näytelmiin tottumattoman Ebban veren jähmettymään kauhistuksesta ja raa’alla julmuudellaan kovasti kuohutti Niiloakin. Kaksi sotamiestä piti talonpoikaa kiinni, kolmas piti hänen vasenta kättänsä nostettuna muuria vasten, samalla kun yksi kohoitti tapparakirvestään, jonka leveä terä valui verta. Talonpojan oikea käsivarsi venyi hervotonna hänen sivullaan, ja veri parskui virtana pitkin poikkihakattua kättä, joka vielä kapeasta liuskaleesta riippui kiinni käsivarren tyngässä. Nyt heilahutti sotamies tapparaansa. Toinen käsi putosi, kokonaan katkaistuna käsivarresta, linnapihan kivitykselle, ja kauttaaltansa verissään vaipui talonpoika, pää löyhänä riippuen, alas pyöveliensä väliin.
Väristen ja kalpeana kuin lumi linnan-katolla, puristihe Ebba kiinni Niilon käsivarteen. Yhtäkkiä huutaa parkaisi hän kovasti. Peljästyen seurasi Niilo hänen katsettansa, joka ikääskuin kangistuneena ja kauhistuksen valtaamana oli kiintynyt vastapäätä olevan linnasalin ikkunaan.
Ikkunasta näkyi Olavi Sverkerinpojan punainen pää, suurelta veripilkulta näyttäen, ja noista vaanivista kasvoista heijasti ilkeys ja katkera verenhimo, niinkuin myöskin hekkumallinen nautinto tuon hirveän näytelmän katsomisesta. Ken nyt olisi ollut hänen lähellään, olisi kuullut hänen mumisevan: "tuo vasta oikein on ärsyttävä moukkia".
Hän hieroi tyytyväisenä käsiään. Jos, kuten hän otaksui, sotaväki liian aikaisin lähtisi ulos ja vihastuneet talonpojat sen voittaisivat, niin linna epäilemättä joutuisi heidän haltuunsa, ja silloin ei kapina enää olisi helppo kukistaa. Hän itse anastaisi sitten, nojautuen salaisiin valtakirjoihinsa, komennon linnassa ja pitäisi tätä herttualle saatavissa, Kapina pääsisi tämän menestyksen kautta uuteen vauhtiin, ja valloitus-armeija tulisi sen vaaran alttiiksi, että kapinoitsijat piirittäisivät heidät kaikilta puolin. Ja sitten — —. Hän heitti himoavan silmäyksen vastapäätä olevaan ikkunaan, jossa hän oli nähnyt Ebban haamun.
Heti hänen Olavinlinnaan tullessaan oli kiihkoinen intohimo tuohon kauniisen tyttöön hänet vallannut. Että Ebba oli kihloissa Niilo Iivarinpojan kanssa, se ei häntä suuresti huolettanut.
Semmoisen kilpailijan saattoi helposti sysätä pois tieltään, tavalla tai toisella. Ja kunhan vain linna kerran olisi hänen, niin kyllä hän sitten tietäisi pitää huolen muusta.
Hetkisen kuluttua siitä käskettiin linnan varustusväki lähtemään liikkeelle. Fincke oli noudattanut Olavi Sverkerinpojan yhä uudistamia kehoituksia ja sotaväen, sekä miehistön että päällikköjen, hartaita toivomuksia saada marssia talonpoikia vastaan, olletikkin koska osasto näiden sotajoukkoa läheni pohjosesta päin, ja tuo vaara, että talonpojat sulkisivat heidät välillensä joka haaralta, kasvamistaan kasvoi. Fincke antoi sentähden koko pienen miesvoimansa lähteä liikkeelle, pitäen luonaan ainoastaan muutaman kymmenkunnan sotamiehiä vartioimassa linnaa.
Kun Niilo, — sanottuaan jäähyväiset morsiamellensa, joka oli kauhistuneena ja täynnään pahoja aavistuksia, — kävi alas talliin käskeäksensä Pekkaa valmistamaan hänen hevosensa, putosi harmaanvalkoinen esine hänen jalkoihinsa. Niilo katsahti ylöspäin ja näki eräässä ikkunassa pään, joka heti vetäytyi takaisin. Oliko tämä harhanäköä? Hän luuli tuntevansa Gretchenin, tuon tytön Turun markkinoilta. Miten oli hän voinut tulla tänne ja mitä oli hänellä täällä tekemistä?
Niilo kumartui alas ja otti tuon esineen, jonka hän huomasi kiven ympärille käärityksi paperiksi. Hän levitti sen auki ja näki että siihen oli jotakin kirjoitettu. Käsi-ala oli melkein mahdoton lukea, mutta hänen onnistui saada siitä selkoa. Paperissa oli ainoastaan pari sanaa: olkaa tarkasti varoillanne.