— Hyvä, sanoi hän, en päästä sinua vielä ulos. Hyvin luultavaa on että sinä minut petät. Tahdonpa sentähden ensiksi koetella juomaa toiseen.
— Tee se, sanoi vaimo, ja ellet täysin siihen tyydy, niin teen sen väkevämmäksi, niin et voi enää valittaa.
Olavin mentyä ja kun ovi jälleen suljettiin lukolla ja salvalla, nauroi vaimo kimakasti, huutaen hänen perästään:
— Se kyllä vaikuttaa. Helvettiin hän menee, juoman juotuansa, ja pirua hän on rakastava eikä sinua.
Tullessaan tornikamariinsa, lukitsi Olavi oven ja otti avaimen suulta. Lyhyt talvipäivä alkoi jo hämärtää. Takassa paloi tuli. Jakkaralla lieden edessä istui hänen palvelijansa, ulkonäöltään poika, ei vielä täysikasvuinenkaan.
— Gretchen! sanoi Olavi.
Palvelija kääntyi. Hän se todellakin oli.
— Gretchen, toisti hän, lempeällä äänellä puhuen. Tuoppa viiniä. Ollaan iloiset tän'iltana. Ho on ollut tiukalla näinä huolen päivinä.
Gretchen istui istumistaan jakkaralla, nojaten päätänsä käsiin.
— Mikä sinua vaivaa? kysyi Olavi tuikeasti.