Gretchen toi esille viinikannun ja kaksi pikaria kaapista ja asetti ne pöydälle. Olavi tyhjensi pikarin toisensa perästä tuota tulista viiniä, mutta Gretchen vain maisteli vähäsen. Valkea oli palanut pois, ja huoneessa oli hämärää.
Tule tänne ja istu sylissäni, näenhän sinut tuskin, sanoi Olavi, ojentaen käsivartensa kietoaksensa siihen Gretchenin solakan vartalon.
— Jättäkää minut rauhaan, sanoi Gretchen, kaartuen syrjään.
— Pane sitten pari halkoa takkaan, että saamme valoa. Mieli käy raskaaksi istuessa tällä lailla pimeässä juoden. Tiedäthän mielelläni katsovani mustia silmiäsi ja pulskia poskiasi.
— Niin on ehkä ollut, mutta ei ole enää niin, vastasi Gretchen jurosti, käydessään takalle ja paiskatessaan siihen pari vahvaa halkoa. Siitä lähtein kun tulimme tähän linnaan, ette ole olleet entisillänne. Äreä ja kärtyinen olette olleet minulle, aivan suotta, ja ellei tuima talvi ja tuo ääretön erämaa olisi minua kamoittanut, niin olisin paennut tästä pesästä.
Gretchenin puuhatessa takan edessä kaasi Olavi puolet vangitulta vaimolta saamastaan pullosta hänen pikariinsa.
— Ole iloinen nyt, sanoi Olavi, tytön palattua paikalleen. Pian lähdemme Turkuun ja Tukholmaan taas, ja silloin alkaa sinulle isoisempi elämä.
Olavi joi ja käski Gretchenin juoda. Gretchen teki niin. Se neste, jonka Olavi oli kaatanut hänen pikariinsa, vaikutti tuossa paikassa. Tytön silmät väljenivät, posket hehkuivat, huulet hymyilivät, ja sanomattoman autuaallisuuden hymy levisi hänen kasvoilleen. Hän puhui sekaisia, katkonaisia sanoja, nauroi, heitteli käsiänsä ja kallistihe taaksepäin tuolilla. Sitten nousi hän istumasta ja rupesi kävelemään edes takaisin lattialla.
— Voi kuinka on ihanaa, sanoi hän. Kuinka lämmin ja hyvä on olla! Ooh!
Hän päästi mustasamettisen puhkaröijynsä napeista ja heitti sen seinäpenkille. Hänen kaunis tyttömuotonsa, nuo täyteläiset olkapäät ja pyöreät käsivarret, joita monipoimuinen puku oli kokonaan peittänyt, vapisivat ja värisivät juoman tuottaman huumehduksen vaikuttaessa.