Kun Olavi ei saanut häntä hereille, heitti hän peitteen hänen päällensä.
Juoma oli liian heikko, sanoi hän, hornan hymyllä katsellessaan tainnoksissa makaavaa tyttöä; se vaikutti voimakkaasti, mutta liian vähäksi aikaa.
Seuraavana päivänä sai hän tuolta vanhalta vaimolta pullon uudelleen täytettynä.
— Nyt on juoma voimakkaampaa, lausui vaimo turmiollisesti hymyillen.
— Hyvä, sanoi Olavi lyhyesti, pisti pullon taskuunsa ja oli lähtemäisillään.
— Milloin päästät minut pois? kysyi vaimo.
Olavi oli tullut ovelle.
— En koskaan!
— Mutta lupasithan?
— Lupaus noita-akalle, sanoi pilkallisesti Olavi.