— Hyvää iltaa, Niilo herra! Mitäs kuuluu?
Haamu oli väsyksissä, luullakseni, pitkästä marssista Niilo tietysti ei ole ollenkaan kaivannut Pekkaa, sillä niin helkkarin sievä siippa on ollut passaamassa.
Sisään matalasta ovesta kämpi, kun kämpikin, Pekka ihka elävänä, ja ellei saunassa olisi ollut pilkkoisen pimeä, niin olisi Niilo tuosta leveästä naurusuusta, tuosta tyytyväisestä pystynenästä ja noista rehellisistä vesisinisistä silmistä nähnyt, että tässä todellakin seisoi Pekka itse eikä hänen haahmonsa.
— Pekka! huudahti Niilo iloisesti hämmästyen.
— Niin, Pekka juuri eikä kukaan muu, ei vainajana, vaan terveenä kuin tervatynnyri, kuten näetten, vaikka vähän nälissään. Mutta ettehän, mitään näe täällä pimeässä. Saatuani nuolen nahkaani ja nähdessäni Teidän kaatuvan, kumarsin minä nostaakseni Teidät ylös. Mutta silloin lensivät pakenevat sotamiehet minua vastaan moisella vauhdilla, että pyörähdin monta kertaa ympäri kuin palli mäenrinnettä alas ja putosin aidan taakse syvään lumikinokseen. Sain kai siinä aika kolauksen. Päätäni pyörrytti, ja kyllä siinä hetken aikaa meni, ennenkun pystyin kömpimään jaloilleni jälleen. Ei niin elävätä näkynyt. Ryömin varovasti pitkin aidan-vierustaa läheiselle metsätöyrylle, ja sieltä näin miten he toivat Teidät takaisin järven-rannasta. Kaikesta näin ett’ei Teille tahdottu tehdä mitään pahaa, ja siitä tietysti oli kovasti iloissani. Mutta ei tiedä miten käy, tuumasin minä, ja sentähden venystelin siinä talon läheisyydessä, ja sitten olen aina matkan päässä seurannut tänne saakka. Mutta ylös nyt. Aabraham Melkiorinpoika on pannut kiinni ja mestattanut talonpoikain päälliköt Ilmajoen kirkolla ja teloittanut heidät. Saadessaan sen nyt tietää, nuo talonpoikanne aivan varmaan raivostuvat, ja Teidän saattaa käydä hullusti. Siksi pitää meidän pian täältä pois.
Niilo huomasi uhkaavan vaaran, ja nuo molemmat miehet riensivät täyttä jalkaa tiehensä torpasta. Mutta jo olikin aika täpärällä, sillä he olivat tuskin ennättäneet metsän-reunaan ja poikenneet tieltä pensastoon, kun jo näkivät ihmisiä kekäleet käsissä törmäävän ulos torpasta. Juopuneet talonpojat olivat palanneilta tovereiltaan saaneet tietää johtajien kohtalon ja tahtoivat kostaa.
Mutta uhriksi valittu mies oli onnekseen turvassa.
Pekka, joka nyt oli talonpojan-pukimissa, hankki pian semmoiset Niilollekin; ja sitten lähdettiin Korsholmaan päin. Kaikkialla kuohui rahvaan mielessä viha. Huhu Savossa tapahtuneista verisaunoista oli jo herättänyt vihaa Perä-Pohjan väestössä, joka tähän asti oli pysynyt kapinasta irrallaan, ja se julmuus, jota Aabraham Melkiorinpoika harjoitti Ilkkaa ja muita johtajia kohtaan, sai raivon kukkuroilleen. Uusi kapina oli tulossa ja odotti vain johtajaansa puhjetaksensa ilmi-tuleen.
TALONPOIKAIN VIIMEINEN TAISTELU.
Eheinä saapuivat Niilo ja Pekka Korsholman linnaan, jossa Aabraham
Melkiorinpoikaa heidän tulonsa kovasti hämmästytti. Muutaman viikon sai
Niilo täällä levähtää ja virkistää voimiansa. Sitten hän tahtoi rientää
Olavinlinnaan, jossa nyt surtiin hänen kuolemaansa.