"En ole lainkaan puhellut hänen kanssansa. Hän itsekin saapui linnaan vasta myöhään eilen illalla, ja näin hänet vasta tänä aamuna, kun hän tuli ilmoittamaan teidän saapumisestanne."
Ja ennenkuin sitten ehdittiin virkkaa mitään, kajahti ulkona meluisia huutoja. Ovi sysättiin äkkiä auki, ja Peppe sujahti huoneeseen.
"Palvelijanne, herra Francesco!" kirkaisi hän kasvot kalpeina kiihtymyksestä. "Tulkaa nopeasti, sillä muutoin he tappavat hänet!"
NELJÄSTOISTA LUKU
Fortemani juo vettä
Riita oli alkanut karsaista katseista, jotka Francesco oli huomannut, ja paisunut hänen poistuttuaan pilkkasanoiksi ja herjauksiksi. Mutta Lanciotto oli säilyttänyt rauhallisen ulkonäön, sillä hän oli Aquilan kreivin palveluksessa hiljaiseksi ja ihmeellisen kärsivälliseksi koulutettu mies. Tämän tunteettomuuden nuo palkkalaiset selittivät pelkuruudeksi, ja sen rohkaisemina — kuten sekarotuiset rakit, joita he muistuttivat — he alkoivat hyökkäillä suoranaisemmin ja kävivät vähitellen uhkaavammiksi. Lanciotton maltti häipyi hitaasti, eikä häntä enää pidättänytkään mikään muu kuin isäntänsä suututtamisen pelko. Vihdoin eräs vanttera retkale, joka oli käskenyt häntä ottamaan päähineen pois päästänsä herrasmiesten seurassa ja jonka pyynnöstä Lanciotto ei ollut välittänyt sen enempää kuin kaikesta muustakaan, lähestyi häntä uhkaavasti ja tarttui hänen jalkaansa kuten Ercole oli tarttunut hänen isäntänsä jalkaan. Siitä vimmastuneena Lanciotto oli kiskaissut jalkansa irti ja tähdännyt varomattoman miekkosen kasvoihin rajun potkun, joka oli kaatanut vintiön maahan pökertyneenä ja verta vuotavana.
Miehen kumppanien karjunta ilmaisi Lanciottolle, mitä oli odotettavissa. Tuokiossa he olivat hänen kimpussaan, kiljuen hänen vertansa. Hän yritti vetää esille isäntänsä, miekan, joka yhdessä kreivin muiden aseiden kanssa oli hänen satulansa kaarella; mutta ennenkuin hän oli saanut sen irti, oli kymmenkunta kättä tarttunut häneen ja kiskonut hänet satulasta hänen kamppaillessaan vastaan. Maassa nujersi ylivoima hänet, ja rautarenkaisen kintaan peittämä käsi painettiin hänen suulleen tukahduttamaan hänen kurkkuunsa avunhuudon, jonka hän olisi päästänyt.
Pihan länsilaidalla oli muurista kumpuava kaivo aikoinaan valanut vettänsä leijonan pään lävitse laajaan sammalpeitteiseen graniittisäiliöön. Mutta nyt se oli ollut jonkun aikaa käyttämättömänä, ja leijonan suuhun sijoitettu putki oli kuiva. Säiliö oli kuitenkin enemmän kuin puolillaan vettä, joka linnan ollessa äskettäin tyhjillään oli paikallaan seisseenä käynyt eltaantuneeksi. Itse Fortemani lausui sen ystävällisen ehdotuksen, että Lanciotto hukutettaisiin siihen, ja hänen miehensä hyväksyivät sen hurjasti meluten ja ryhtyivät toimintaan sen mukaisesti. Kovakouraisesti he raahasivat verta vuotavan ja vimmaisesti rimpuilevan Lanciotton pihan poikki ja pääsivät säiliön reunalle, aikoen upottaa hänet siihen kokonaan ja pitää häntä vedessä hukuttaakseen hänet kuin rotan.
Mutta sillä hetkellä sujahti heidän niskaansa jotakin, mikä muistutti ukkosen salamaa. Yhden tai kahden ja pian useamman julma nauru muuttui äkkiä tuskaiseksi ulvonnaksi, kun häränvuotainen siima osui heidän päähänsä, kasvoihinsa ja hartioihinsa.
"Takaisin, te pedot, te elukat, takaisin!" karjui ukkosääni, ja vastustelematta he peräytyivät noiden säälittömien sivallusten tieltä ikäänkuin lauma arkoja koiria.