"Juuri niin, madonna. Olisin ehdottanut, että jättäisitte Gian Marialle tyhjän pesän, joten hän ei voittaisi mitään, vaikkapa linna joutuisikin hänen käsiinsä."
"Neuvoisitteko minua pakenemaan?" kysyi Valentina.
"Tullessani olin valmis niin tekemään, mutta miestenne ulkonäkö estää minua siitä. He eivät ole luotettavia, ja pelastaakseen likaisen nahkansa he saattaisivat ilman muuta luovuttaa Roccaleonen piirittäjille, ja siten saataisiin tieto paostanne niin aikaisin, että se mahdollisesti vielä ennätettäisiin tehdä tyhjäksi."
Ennenkuin Valentina ehti vastata, alkoi Gonzaga kuumeisesti kehoittaa häntä noudattamaan niin viisasta ja hyvään aikaan annettua neuvoa ja pakenemalla pyrkimään turvaan linnasta, jonka Gian Maria repisi maan tasalle. Hän syyti sanojaan nopeasti ja surkean rukoilevasti, kunnes tyttö vihdoin katsoi häntä suoraan silmiin ja kysyi:
"Pelkäättekö te, Gonzaga?"
"Minä — pelkään teidän tähtenne, madonna", vastasi hovimies kerkeästi.
"Rauhoittakaa sitten pelkoanne, sillä jos jään tänne tai lähden täältä, yksi seikka on varma: Gian Maria ei ikinä saa minua käsiinsä." Hän kääntyi taaskin Francescon puoleen. "Minusta tuntuu viisaalta se neuvo, jonka olitte aikonut minulle antaa, että nimittäin minun pitäisi paeta, samoin kuin sekin, jonka käsittääkseni minulle annatte ja jonka mukaan minun pitäisi jäädä tänne. Jos noudattaisin vain omaa mielihaluani, jäisin tänne ja taistelisin, kun se tyranni näyttäytyy. Mutta myöskin viisaudelta on kysyttävä neuvoa, ja minä pohdin tätä asiaa." Ja nyt hän kiitti jalon viehättävästi Francescoa siitä, että tämä oli saapunut tuomaan hänelle tietoja ja tarjoamaan apuaan, sekä tiedusti, mikä häntä oli siihen kannustanut.
"Sama, minkä täytyy aina pakottaa ritaria palvelemaan pulassa olevaa naista", vastasi kreivi, "ja ehkä myöskin se muisto, että te niin laupiaasti hoiditte haavojani silloin Acquaspartassa."
Sekunnin ajaksi heidän katseensa osuivat vastakkain, värähtivät ja erosivat jälleen, samalla kun kummankin rinnassa myllersivät omituisen sekavat tunteet, mistä kaikesta alakuloisiin tuumailuihin vaipunut Gonzaga ei huomannut mitään. Huojentaakseen senjälkeen alkanutta painostavaa äänettömyyttä Valentina tiedusti, miten oli niin pian käynyt ilmi, että hän oli karannut juuri Roccaleoneen.
"Ettekö sitä tiedä?" kummeksi kreivi. "Eikö Peppe ole sitä kertonut?"