Ja nyt sen ajatuksen äkillisyys, että hänen pitäisi pelastaa itsensä tästä epätoivoisen uhkaavasta vaarasta, tyydytti häntä. Hetkisen hän seisoi ihan hiljaa; sitten hän vilkaisi ympärilleen, ikäänkuin peläten jonkun väijyvän urkkijan mahdollisesti lukevan hänen kasvoistaan hänen sydämessään äkkiä virinneen ilkeän aikomuksen. Nopeasti se versoi ja pukeutui varmempaan muotoon, samalla kun sen heijastus nyt näkyi hänen sileillä, kauniilla kasvoillaan ja rumensi niitä uskomattomasti. Hän vetäytyi kauemmaksi seinämästä ja asteli kerran tai pari edestakaisin varustuksilla toinen käsi selän takana, toinen kohotettuna tukemaan hänen nuokkuvaa leukaansa. Siten hän hautoi aatoksiaan vähän aikaa. Luotuaan sitten vielä salavihkaisen katseen ympärilleen hän meni luoteiseen torniin ja astui asevarastoon. Siellä hän penkoi, kunnes löysi kynän, mustetta ja paperia, joita etsi, ja oven ollessa selkosen selällään — jotta hän paremmin kuulisi lähestyvien askelten äänen — hän alkoi kuumeisesti kirjoittaa. Se oli pian tehty, ja hän nousi pystyyn, heiluttaen arkkia kuivatakseen musteen. Sitten hän vielä kerran luki sen lävitse; hän oli kirjoittanut seuraavaa:
"Minä pystyn yllyttämään varusväen kapinaan ja avaamaan Roccaleonen portit. Siten linna heti joutuu käsiinne, ja te saatte todistuksen siitä, kuinka vähän myötätuntoni on tämän Monna Valentinan kapinan puolella. Millaiset ehdot tarjoatte minulle, jos teen sen? Vastatkaa minulle heti ja käyttäkää samaa keinoa kuin minäkin käytän, mutta älkää lähettäkö vastaustanne, jos näyttäydyn varustuksilla.
ROMEO GONZAGA."
Hän taivutti paperin kokoon ja kirjoitti sen toiselle puolelle päällekirjoituksen: "Hänen Korkeudelleen Babbianon Mahtavalle Herttualle." Avattuaan sitten ison lippaan hän penkoi sen sisältöä tuokion ja otti sieltä vihdoin kaaripyssyn nuolen. Sen varren ympärille hän sitoi kirjeensä. Seinältä hän sitten otti varsijousen ja sopesta kiertovehkeen sen jännittämiseksi. Jalka jalustimessa hän pingoitti jänteen ja sijoitti vasaman paikalleen.
Nyt hän sulki oven, meni ikkunan ääreen, joka oli melkein pelkkä ampumarako ja vei kaaripyssynsä olalleen. Tähdättyään huolellisesti herttuallista telttaa kohti hän laukaisi. Hän tarkkasi nuolen lentoa ja melkein värähti ylpeydestä ampumataitonsa vuoksi nähdessään sen osuvan telttaan, johon se oli tähdätty, ja pudistavan kangasseinää.
Heti syntyi siellä liikettä. Miehiä juoksi paikalle, toisia tuli esille teltasta, ja viimemainittujen joukossa Gonzaga tunsi Gian Marian ja Guidobaldon hahmot.
Nuoli luovutettiin Babbianon herttualle, joka loi katseen linnan muureille ja katosi jälleen telttaan.
Gonzaga poistui tähystyspaikaltaan ja avasi tornin oven, joten hän saattoi silmäillä auringonpaisteisia varustuksia pitkin niiden pituutta. Palattuaan ikkunansa ääreen hän maltittomasti vartosi vastausta. Eikä hänen kauan tarvinnut olla maltittomana. Noin kymmenen minuutin kuluttua Gian Maria ilmestyi jälleen, kutsui luoksensa jousimiehen, antoi hänelle jotakin ja viittasi kädellään Roccaleonea kohti. Gonzaga meni ovelle ja jäi seisomaan, pidättäen hengitystään. Jos hän olisi erottanut vähäisimmänkin merkin jonkun lähestymisestä, olisi hän näyttäytynyt, ja siten kirjeensä ohjeen mukaisesti varoittanut jousimiestä ampumasta nuoltansa. Mutta kaikki oli hiljaa, ja niinpä Gonzaga pysyi paikallaan, kunnes jotakin vilahti linnun lailla hänen näköpiirissään, kolahti terävästi takaseinään ja putosi kilahtaen varustuksen leveille kiville. Tuokion kuluttua oli Gian Marian vastaus hänen käsissään.
Nopeasti hän kiersi sen irti nuolesta, joka sen oli tuonut, ja pudotti nuolen nurkkaan. Avattuaan sitten kirjeen hän luki sen nojautuneena muurinhammasta vasten.
"Jos keksitte keinon luovuttaaksenne Roccaleonen heti käsiini, olen teille kiitollinen ja lupaan teille täydellisen anteeksiannon osallisuudestanne Monna Valentinan kapinaan sekä lisäksi tuhat kultaflorinia.