Hän näki Gonzagan kasvojen kalpean välkkeen, erotti hämärästi miehen silmien kiukkuisen kiillon, ja vasten hänen tahtoaankin puistatti häntä levottomuuden värähdys. Hän vilkaisi taaksensa sinne, missä hän äsken oli huomannut vahtisotilaan. Nyt ei ketään ollut siellä eikä muuallakaan sillä muurilla. He olivat kahden kesken, ja herra Gonzaga näytti erikoisen ilkeältä.
Hetkisen vallitsi pingoittunut hiljaisuus, jota häiritsivät vain vallihauta-puron kohina ja Gian Marian leiristä kantautuva vahdin käreä huuto: "Chi vu là?" Sitten Valentina käännähti hermostuneesti, aprikoiden, kuinka paljon Gonzaga oli saattanut nähdä ja kuulla siitä, mitä hänen ja Francescon välillä oli tapahtunut.
"Mutta jäittehän te itsekin, Gonzaga", vastasi hän, "tuonne alhaalle laulamaan, kun minä lähdin".
"Kuhertelemaan täällä kuutamossa sen kirotun rehentelijän, sen roiston, sen syrjäkujilla kasvaneen sbirro-lurjuksen kanssa!"
"Gonzaga! Kuinka rohkenette?"
"Rohkenenko?" pilkkasi keikari suunniltaan intohimosta. "Tekö puhutte rohkenemisesta — te, Guidobaldo da Montefeltron veljentytär, jaloon ja ylhäiseen Rovere-sukuun kuuluva nainen, heittäydyttyänne tuollaisen halpasyntyisen rengin kuin tuon masnadieron, rosvon, salamurhaajan syleilyyn? Ja sopiiko teidän puhua rohkenemisesta ja käyttää tuollaista sävyä minua kohtaan, kun teidän itsenne pitäisi kuolla tai mykistyä häpeästä?"
"Gonzaga", vastasi Valentina, jonka kasvot olivat yhtä kalpeat kuin hovimiehen, mutta jonka ääni oli varma ja kova suuttumuksesta, "poistukaa luotani nyt — heti paikalla! Muutoin käsken suomia teitä — suomia luita myöten."
Tuokion keikari tuijotti häneen ikäänkuin huumaantuneena. Sitten hän heilautti kätensä taivasta kohti, antoi niiden raskaasti pudota kupeilleen, kohautti olkapäitään ja naurahti pahanilkisesti. Mutta hän ei yrittänytkään poistua.
"Kutsukaa miehenne!" vastasi hän tukahtuneesti. "Tehkää minulle tahtonne mukaan! Suomitkaa minut verille tai kuoliaaksi — olkoon se palkkioni kaikesta siitä, mitä olen tehnyt, mitä olen uskaltanut, mitä olen uhrannut palvellakseni teitä. Se olisi yhdenmukaista muiden tekojenne kanssa."
Valentina koetti katsoa miestä silmiin hämyssä, ja hänen rintansa nousi ja laski rajusti hänen ponnistaessaan hillitäkseen itseään, ennenkuin puhuisi.