"Te houritte, hupsu!" vastasi Gonzaga. "Roccaleonessa ei ole kreivejä."
"Varmasti, herra vahtisotilas", intti ääni, "on siellä isäntäni, herra
Francesco del Falco. Heittäkää minulle nuora, totisesti!"
"Herra Fran —" alkoi Gonzaga. Sitten häneltä pääsi tukehtumista muistuttava korahdus. Äkkiä tuntui selvittävä valo kirkastaneen hänen mielensä. "Noutakaa nuoraa!" käski hän käheästi vahtisotilasta. "Tuolta asepihalta! Joutuin, tomppeli!" lisäsi hän, peläten nyt jonkun saapuvan häiritsemään.
Hetkisen kuluttua mies palasi, ja nuoran pää laskettiin alhaalla olevalle tulijalle. Muutamia sekunteja myöhemmin Zaccaria seisoi Roccaleonen muurilla veden tippuessa hänen läpimäristä vaatteistaan ja keräytyen lammikoksi hänen jalkojensa ympärille.
"Tänne päin!" virkkoi Gonzaga ja opasti miehen aseistustornille, jossa paloi lyhty. Sen valossa hän silmäili vastatullutta ja käski vahdin sulkea oven ja jäädä ulkopuolelle äänen kuuluviin.
Zaccariaa näytti tämä määräys hämmästyttävän. Tällaista vastaanottoa hän tuskin oli odottanut pantuaan siten henkensä vaaraan päästäkseen linnaan kirjeineen.
"Missä on isäntäni?" kysyi hän kylmästä kylvystä kalisevien hampaittensa välitse ja aprikoi epävarmasti, kuka tämä perin uhkea herrasmies saattoi olla.
"Onko herra Francesco del Falco isäntänne?" tiedusti Romeo.
"On, herra. Minulla on ollut kunnia olla hänen palveluksessaan viimeiset kymmenen vuotta. Toin hänelle kirjeen herra Fanfulla degli Arcipretilta. Se on hyvin tärkeä. Suvaitsetteko viedä minut hänen luoksensa?"
"Olette kovin märkä", jupisi Gonzaga huolestuneesti. "Saatte kuolemantaudin vilustumisesta, ja sellaisen miehen kuolema, joka on ollut kyllin uskalias tunkeutuakseen Gian Marian ketjujen lävitse, on totisesti valitettava." Hän astui ovelle. "Hoi!" kutsui hän vahtia. "Viekää tämä urhea mies tuonne ylös ja etsikää hänelle toiset vaatteet!" Hän osoitti tornin ylempään huoneeseen päin, jossa sellaisia tavaroita tosiaankin oli varastossa.