"Entä kirjeeni, hyvä herra!" huudahti Zaccaria maltittomasti. "Se on hyvin kiireellinen, ja tuhlasin jo tuntikausia varrotessani metsässä."
"Tokihan voitte odottaa siihen saakka, kunnes olette muuttanut vaatteita? Henkenne kaiketi on tärkeämpi kuin muutamien minuuttien viivytys."
"Mutta herra degli Arcipretilta sain määräyksen, etten saa hukata hetkistäkään."
"No, si, si!" virkkoi Gonzaga, tekeytyen hyväntahtoisen kärsimättömän näköiseksi. "Antakaa kirje sitten minulle; minä vien sen kreiville teidän riisuessanne noita märkiä tamineitanne."
Zaccaria silmäili häntä epäilevästi tuokion. Mutta hän näytti niin vaarattomalta hienossa asussaan, ja hänen kauniiden kasvojensa ilme oli niin miellyttävä ja vilpitön, että miehen empiminen haihtui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Hän otti hatun päästänsä ja veti sen kuvun sisältä kirjeen, jonka hän oli pannut sinne säilyttääkseen sen kuivana. Sen hän antoi nyt Gonzagalle, joka lausui vahdille vielä viimeiset ohjeet sanantuojalle annettavien vaatteiden etsimisestä ja poistui sitten mennäkseen asialleen. Mutta oven ulkopuolella hän seisahtui ja huusi vahdin taaskin luoksensa.
"Tässä on teille dukaatti", supatti hän. "Tehkää, kuten käsken! Sitten saatte lisää. Pidättäkää miestä tornissa siihen asti, kunnes palaan, älkääkä missään nimessä salliko kenenkään kuulla tai nähdä häntä!"
"Kyllä, teidän ylhäisyytenne", lupasi mies. "Mutta entä jos kapteeni tulee ja huomaa, että olen poissa vahtipaikaltani?"
"Minä huolehdin siitä. Ilmoitan herra Fortemanille lähettäneeni teidät erikoiselle asialle ja pyydän häntä lähettämään toisen vahdin sijallenne. Olette tämän yön vapaa vahtipalveluksesta."
Mies kumarsi ja meni äänettömästi pitämään silmällä vankiaan, sillä sellaisena hän nyt Zaccariaa piti.
Gonzaga meni Fortemanin luokse vahtihuoneeseen ja teki, kuten oli vahdille luvannut.