"Mutta", ärähti Ercole, punastuen, "kenen luvalla olette sen tehnyt?
Millä oikeudella lähetätte vahtisotilaita omille asioillenne? Christo
Santo! Linnaanhan saattaa vihollinen tunkeutua vahtien noutaessa
teidän makeisrasiaanne tai runokirjaanne!"

"Muistanette —" alkoi Romeo rusentavan arvokkaan näköisenä.

"Piru vieköön teidät ja lähettäjänne!" kivahti öykkäri. "Herra linnanpäällikkö saa kuulla tästä."

"Ei millään ehdolla", huudahti Gonzaga, jonka suuttumus nyt muuttui levottomuudeksi; ja hän tarttui Fortemanin vaipan liepeeseen, kun kapteeni aikoi lähteä toteuttamaan uhkaustaan. "Herra Ercole, olkaa järkevä, pyydän. Hälyttäisimmekö koko linnan ja häiritsisimmekö monna Valentinaa näin mitättömän asian tähden? Mies, teille nauretaan." "Mitä?" Ercole ei pitänyt mistään sen vähemmän kuin siitä, että hänelle naurettiin. Hän mietti hetkisen, ja hänestä alkoi tuntua, että kenties hän teki kärpäsestä härkäsen. Sitten hän huusi: "Hei, Aventano, ota pertuskasi ja mene vahtiin itäiselle muurille! Kas niin, herra Gonzaga, olen noudattanut toivomustanne. Mutta herra Francesco saa kuulla tästä, kun hän tulee kierrokselleen."

Gonzaga poistui hänen luotansa. Francesco ei lähtisi kierrokselleen vielä tuntikauteen, eikä sitten olisi väliä, mitä Fortemani hänelle kertoisi. Tavalla tai toisella hän pystyisi selittämään menettelynsä.

Hän meni linnanpihan poikki ja nousi portaita myöten omaan huoneeseensa. Sinne päästyään hän sulki oven ja pani sen salpaan. Sytytettyään kynttilän ja viskattuaan kirjeen pöydälle hän istuutui silmäilemään sen ulkokuorta ja laajaa, punaista sinettiä, joka välkkyi hänen kynttilänsä keltaisessa valossa.

Vai niin! Tämä harhaileva ritari, tämä mies, jota hän oli pitänyt halpasukuisena palkkasoturina, oli kun olikin kuuluisa Aquilan kreivi, Babbianon kansan lemmikki, kaikkien soturien ihanne Sisiliasta Alpeille saakka. Eikä hän ollut sitä epäillyt! Tylsä-älyisenä hän nyt piti itseään. Hän oli kuullut usein kuvailtavan tätä maineikasta condottieroa, tätä Italian ritareiden esikuvaa. Hän olisi saattanut tietää, ettei ole olemassa kahta niin hallitsevasti esiintyvää miestä kuin hän oli nähnyt tämän miehen esiintyvän Roccaleonessa. Mitä varten hän oli täällä? Johtuiko se siitä, että hän rakasti Valentinaa, vai siitäkö —? Hän pysähtyi mielessään nopeasti muistelemaan Babbianon poliittista elämää. Äkkiä hänen päähänsä pälkähti mahdollisuus, joka pani hänen silmänsä säihkymään ja hänen kätensä vapisemaan kiihkosta. Oliko tämä vain poliittinen suunnitelma kreivin serkun syöksemiseksi valtaistuimelta, jonka tavoittelijaksi Gonzaga oli kuullut Francesco del Falcoa huhuiltavan? Jos asia oli niin, kuinka suloisesti hän saisikaan kostaa paljastaessaan kreivin! Kuinka kovasti sen täytyisikään nöyryyttää Valentinaa! Kirje oli hänen edessään. Sen sisältö selvittäisi, kuinka asianlaita oikein oli. Mitä kirjoitti kreiville hänen ystävänsä Fanfulla?

Hän otti kirjeen käteensä ja tähysti tarkasti sinettiä. Hiljaa, tyynesti, hitaasti hän sitten veti esille tikarinsa. Jos hänen epäluulonsa olivat perusteettomat, tarjoaisi hänen kynttilänliekissä kuumennetun tikarinsa terä hänelle keinon salata sen, että hän oli peukaloinut kirjettä. Sujutettuaan terän sinetin alle hän liikutti sitä varovasti, kunnes se heltisi ja jätti kirjeen avonaiseksi. Hän käänsi sen auki laskoksistaan, ja hänen lukiessaan laajenivat hänen silmänsä. Hän näytti sykertyvän tuoliinsa, ja hänen paperia pitelevä kätensä tutisi. Vedettyään kynttilää likemmäksi hän varjosti silmiään ja luki kirjeen toistamiseen sanan sanalta:

"HERRA KREIVI.

Olen viivyttänyt kirjoittamistani, kunnes tarkkailemani merkit tulisivat varmemmiksi, kuten nyt on käynyt, joten enää en vitkastele. Tämä siis lähtee Zaccarian tuomana ilmoittamaan teille, että tänään on lähetetty Gian Marialle sanoma, jossa häntä on vaadittu kolmessa päivässä palaa maan Babbianoon tai hylkäämään kaikki toiveet kruunuunsa, jota kansa lähettää edustajansa tarjoamaan teille Aquilaan, koska teidän luullaan olevan siellä. Nyt siis, rakas kreivi, tyranni on teidän armoillanne, Scyllan ja Charybdiksen välissä. Omassa vallassanne on päättää, miten tahdotte toimia; mutta riemuitsen siitä, etteivät teidän läsnäolonne Roccaleonessa ja itsepintainen puolustuksenne ole menneet hukkaan ja että pian saatte niittää hyvin ansaitun palkkion siitä. Kansaa on kiihoittanut tähän äärimmäiseen toimenpiteeseen täällä vallitseva hämminki.