"No?" tiedusti Ercole. "Mitä muuta?"
"Ei mitään muuta. Siinä kaikki", vastasi kyssäselkä.
"Taivas ja helvetti!" karjaisi öykkäri, seisahtuen ja katsoa mulkoillen maltitonta kumppaniaan. "Ja sinä olet juoksuttanut minua tämän tähden?"
"Eikö siinä sitten ole kylliksi?" tokaisi Peppe pontevasti. "Tuletteko eteenpäin?"
"En enää askeltakaan", vastasi kapteeni, suuttuen pahasti. "Onko tämä kurjaa pilaa? Entä se kavallus, josta puhuit?"
"Kirje ja kaaripyssy!" ähkyi Peppe ihan suunniltaan, virnistellen kammottavasti tämän viivytyksen tähden. "Hyvä Jumala, onko ikinä ollut moista tomppelia! Eikö se herätä mitään tuossa paksussa, tyhjässä esineessä, jota nimitätte pääksenne? Oletteko unohtanut, miten Gian Marian lähettämä tuhannen florinin tarjous tuli Roccaleoneen? Kaaripyssyn nuolen ympärillä, tyhmyri! Tulkaa, sanon, ja jälkeenpäin saatte kirjavan vaippani, ainoan liverin, jota teillä on oikeus käyttää."
Tyrmistyneenä oivaltaessaan asian Ercole unohti sivaltaa ilveilijää rangaistukseksi hävyttömyydestä ja salli narrin taaskin kiidättää itseään ulomman pihan poikki ja varustuksille vieviä portaita ylöspäin.
"Arveletko —" alkoi hän.
"Arvelen, että teidän olisi paras kävellä hiljempaa", ärähti narri kuiskaten, "ja hillitä ukkosmaista tohinaanne, jos mielitte yllättää herra Romeon".
Ercole hyväksyi vihjauksen sävyisesti kuin lammas, jätti narrin jälkeensä portaille ja meni hiljaa ylöspäin, lähestyen aseistustornia. Hän tirkisti varovasti ampumaraosta; häntä suosi se seikka, että Gonzaga oli selin häneen päin, ja hän huomasi, ettei hän ollut ehtinyt vähääkään liian aikaisin.