"En tahdo menettää kumpaakaan, herra Francesco", karjui herttua. "En kumpaakaan, jumaliste!" kirkui hän. "En kumpaakaan, kuuletko?"
"Olisinhan muutoin kuuro", kuului levollinen vastaus. "Mutta olet pahasti erehtynyt. Toisesta tai toisesta sinun täytyy luopua, ja oma asiasi on valita, kumman niistä haluat. Peli on kääntynyt sinulle vastaiseksi, Gian Maria, ja sinun täytyy maksaa."
"Entä eikö minulla ole ensinkään sananvaltaa, kun veljentyttärestäni käydään kauppaa?" tiedusti Guidobaldo kylmän arvokkaasti. "Onko teidän asianne, herra kreivi, määrätä, saako serkkunne mennä avioliittoon hänen kanssansa vai eikö?"
"Eipä suinkaan. Hän saa mennä avioliittoon monna Valentinan kanssa, jos tahtoo, mutta silloin hän ei enää ole herttua. Itse asiassa hänestä tulee maanpakolainen, joka ei voi vaatia itselleen minkäänlaista arvonimeä, jos babbianolaiset jättävätkään hänelle päätä lainkaan, kun taas minä, vaikka en olekaan horjuvalla valtaistuimella istuva herttua, olen ainakin kreivi; minulla on tilus, pieni, mutta varmasti minun, ja minusta tulee herttua, jos Gian Maria kieltäytyy luovuttamasta minulle veljentytärtänne. Jos hän niin ollen haluaa mennä naimisiin monna Valentinan kanssa, oletteko te valmis antamaan veljentyttärenne kodittoman kulkurin tai päättömän ruumiin puolisoksi?"
Guidobaldon kasvot näyttivät muuttuvan, ja hän loi omituisen katseen vieressään seisovaan, kalpeakasvoiseen herttuaan.
"Oletteko te siis veljentyttäreni käden toinen tavoittelija, herra kreivi?" kysyi hän kylmimmällä äänellään.
"Olen, teidän korkeutenne", vastasi Francesco rauhallisesti. "Asianlaita on näin. Jollei Gian Maria ole Babbianossa huomenna, menettää hän kruununsa, ja se siirtyy minulle kansan tahdosta; mutta jos hän luopuu oikeudestaan monna Valentinaan minun hyväkseni, matkustan suoraa päätä Aquilaan enkä enää häiritse Babbianoa. Jos hän ei siihen suostu, vaan vaatii monna Valentinaa väkisin puolisokseen, niin mieheni pitävät häntä vankina noiden muurien takana, kunnes hänen on liian myöhäistä ehtiä herttuakuntaansa pelastamaan kruunuaan. Sillä välin ratsastan minä Babbianoon hänen sijastaan, ja vaikka olenkin vastahakoinen näyttelemään herttuan osaa, otan vastaan valtaistuimen ja vaimennan kansan valitukset. Sitten hän saa koettaa voittaa teidän korkeutenne suostumuksen avioliittoonsa."
Kenties ensi kerran eläissään Guidobaldo teki itsensä syypääksi suoranaisesti epäkohteliaaseen tekoon. Hän purskahti nauramaan — äänekkäästi, huvitettuna, mikä vihloi veitsen tavoin Gian Marian sydäntä.
"No niin, herra kreivi", virkkoi hän, "tunnustan, että olemme sangen tiukasti käsissänne, joten voitte muovata meitä mielenne mukaan. Olette sellainen soturi ja sellainen strategi, jollaisen mielelläni pitäisin luonani Urbinossa. Mitä teidän korkeutenne sanoo?" jatkoi hän, kääntyen nyt miltei puhekyvyttömän Gian Marian puoleen. "Minulla on vielä toinen veljentytär, jolla voisimme lujittaa näiden molempien herttuakuntien välisen liiton, ja hän saattaisi osoittautua taipuvaisemmaksi. Naiset nähtävästi tahtovat itsepintaisesti olla naisia. Ettekö luule, että monna Valentina ja tämä uljas serkkunne —"
"Älkää hänestä välittäkö!" kirkui Gian Maria nyt ihan vimmoissaan raivosta. "Hän on liukaskielinen koira, joka saattaisi väittelyssä solmita sanoilla itse paholaisenkin. Älkää käykö neuvottelemaan hänen kanssansa! Minulla on sata miestä, ja —" Hän pyörähti äkkiä ympäri. "Laskekaa tuo nostosilta alas, pelkurit!" karjui hän sotilaille. "Ja lakaiskaa nuo elukat pois teltoistani!"