"Sellaista menettelyähän jo noudatan. Mutta mihin se minut vie?"
"En tarkoita pelkästään uhmaamista sanoilla — pelkkiä vastalauseita, ettette mene avioliittoon Gian Marian kanssa. Kuulkaahan, madonna! Roccaleonen linna on teidän omaisuuttanne. Se on kenties koko Italian vanhin varustus nykyisin. Jos siinä on vähän varusväkeä ja runsaasti ruokavaroja, saattaa se kestää piiritystä vuoden."
Tyttö käännähti häneen päin arvattuaan jo, mikä ehdotus liikkui hänen mielessään, ja vaikka hänen silmänsä aluksi näyttivätkin pelästyneiltä, tuikki niistä kuitenkin pian rohkeuden välkettä, joka oli sangen uljaan seikkailun hyvänä enteenä. Tämä oli huiman romanttinen ehdotus, tämä Gonzagan esittämä, runoilijan liikatulistuneiden aivojen arvoinen, mutta sittenkin sen ennenkuulumaton hohde kiehtoi häntä.
"Olisiko se mahdollista?" aprikoi hän silmiensä säihkyessä sellaisen teon odotuksesta.
"Kyllä; varmasti olisi", vakuutti mies ihan yhtä innokkaana kuin tyttökin. "Sulkeutukaa Roccaleonen muurien suojaan ja uhmailkaa sieltä Urbinoa ja Babbianoa suostumatta antautumaan, ennenkuin teille myönnetään sellaiset ehdot, että saatte valita puolisonne mielenne mukaan."
"Ja autatteko te minua siinä?" tiedusti hän mielensä viattomuudessaan — yhä enemmän kallistuessa järjettömän suunnitelman puolelle.
"Kaikella voimallani ja järjelläni", lupasi Gonzaga kerkeästi ja uljaasti. "Varaan linnaan ruokavaroja niin paljon, että se kestää piiritystä kokonaisen vuoden, jos se olisi tarpeen, ja etsin teille soturit sen miehittämiseksi parikymmentä, luulisin, riittää tarvettamme varten, koska luotamme etupäässä linnoituksen luonnolliseen vahvuuteen."
"Ja sitten", virkkoi Valentina, "tarvitsen päällikköä".
"Jos suvaitsette kunnioittaa minua sillä toimella, madonna, palvelen teitä uskollisesti niin kauan kuin elän."
Sekunnin ajan väreili hymy tytön huulilla, mutta se oli häipynyt, ennenkuin hovimies oli oikaissut vartalonsa suoraksi kumarruksesta, sillä hän ei suinkaan halunnut loukata Gonzagan mieltä. Mutta se ajatus, että tämä tuoksuinen keikari esiintyisi sotapäällikkönä, komentamassa kourallista raakoja palkkasotilaita ja ohjaamassa toimintaa ankaran piirityksen vastustamiseksi, tuntui hänestä naurettavalta. Mutta jos hän epäisi Gonzagalta tämän, olisi enemmän kuin todennäköistä, että mies loukkaantuisi eikä suostuisi edistämään heidän suunnitelmiaan. Hänen mieleensä välähti — nuoruuden täydessä itseluottamuksessa — että jos Gonzaga jättäisi hänet pulaan, kun toiminnan hetki olisi käsissä, oli hän kyllin lujasydäminen auttaakseen itseään. Ja niinpä hän suostui, minkä jälkeen Gonzaga taaskin kumarsi, tällä kertaa kiitollisuudesta. Mutta sitten pälkähti Valentinan päähän äkkiä ajatus, ja sen mukana tuli alakuloisuus.