Armstadt silmäili seuruetta empien. Sitten hän astui ihan herttuan viereen ja supatti hänen korvaansa:
"Urbinoon jättämäni miehet ovat tuoneet narrin Peppen."
Katseen äkillinen kirkastuminen osoitti Gian Marian ymmärtäneen. Pyytämättä pöytäseurueelta anteeksi hän kääntyi vuorostaan kuiskaamaan kapteenilleen, että mies oli vietävä hänen huoneeseensa odottamaan siellä häntä.
"Ota pari miestäsi mukaan ja tule itsekin, Martino!"
Martin kumarsi ja poistui, minkä jälkeen Gian Maria suvaitsi pyytää anteeksi isännältään, selittäen miehen tuoneen hänelle odotetun sanoman. Valdicampo, joka sen kunnian vuoksi, että herttua nukkui hänen kattonsa alla, olisi niellyt paljoa räikeämpiäkin sopimattomuuksia, piti asiaa vähäisenä ja syrjäytti sen. Ja pian Gian Maria nousi pöydästä, ilmoittaen, että hänellä oli huomenna edessään pitkä matka, ja niinpä hän isäntänsä suopealla suostumuksella haluaisi paneutua makuulle.
Sitten Valdicampo itse esitti kamaripalvelijan osaa, otti yhden isoista, haaraisista kynttilänjaloista ja valaisi herttualle tietä tämän huoneistoon. Hän olisi suorittanut palvelustaan ja kantanut kynttilät aina Gian Marian makuukamariin asti, mutta etuhuoneessa hänen korkeutensa mahdollisimman kohteliaasti pyysi häntä laskemaan kynttilät pöydälle ja poistumaan.
Herttua seisoi hetkisen, pohtien, ilmaisisiko hän Alvarille ja Santille — jotka olivat seuranneet häntä ja seisoivat odottamassa hänen komennuksiaan — mitä hän aikoi tehdä. Lopulta hän päätti toimia yksin ja kokonaan oman mielensä mukaan. Niinpä hän lähetti saattajansa pois.
Kun he olivat menneet ja hän oli aivan yksin, taputti hän käsiään vastakkain, Tämän kutsun jälkeen hänen makuuhuoneensa ovi avautui, ja Martin Armstadt näkyi kynnyksellä.
"Onko hän siellä?" tiedusti herttua.
"Vartoamassa teidän korkeuttanne", vastasi sveitsiläinen, pitäen ovea auki Gian Marialle.