Kreivi seisoi huolettomassa asennossa, kädet ristissä selän takana, ja hymyili katsellessaan serkkunsa kalpeita kasvoja ja rypistynyttä otsaa.
"Kuinka salaperäisiä ovatkaan oikeutesi tiet, serkku!" jupisi hän suunnattoman huvitettuna. "Kuinka ihmeellistä tasapuolisuutta kuvastuukaan menettelytavoistasi! Raahautat minut tänne väkivallalla, istut siellä ja sanot minulle: Todista, ettet ole vehkeillyt minua vastaani Muutoin saa sinut pyöveli! Totisesti! Salomon oli typerä loruilija sinuun verrattuna."
Gian Maria läimäytti tuolinsa kullattuun käsinojaan iskun, jonka tähden hän seuraavana aamuna huomasi käteensä tulleen mustelman.
"Todista se!" kiljui hän kiukuttelevan lapsen tavoin. "Todista se, todista se, todista se!"
"Eivätkö sanani ole sitä jo todistaneet?" lausui kreivi niin lievän hämmästyneesti ja lempeän moittivasti, että Gian Maria jäi töllistelemään suu auki.
Sitten herttua teki hätäisen, kärsimättömän eleen.
"Herra Alvari", sanoi hän ankaraa raivoa uhkuvalla äänellä, "teidän on luullakseni parasta kutsua vartijat takaisin".
"Malttakaahan!" esti kreivi pakottavasti, kohottaen kättänsä. Ja nyt näkyi tyyni huolettomuus kadonneen hänen kasvoiltaan; hymy oli häipynyt ja sen sijalla oli ylhäisen ja ylenkatseellisen suuttumuksen ilme. "Toistan sanani. Olet raahauttanut minut tänne eteesi väkivallalla, ja istuen siellä, Babbianon valtaistuimella, sanot: 'Todista, ettet ole vehkeillyt minua vastaan, jos mielit pelastaa pääsi!" Sekunnin ajan hän oli vaiti ja pani merkille, kuinka ymmälläolevan näköisinä kaikki häntä katselivat.
"Onko tämä vertaus?" ärisi herttua käsittämättä.
"Sinäpä sen sanoit", säväytti Francesco takaisin. "Vertaus se on. Ja jos sitä harkitset, niin eikö se tarjoa sinulle todistuksia kylliksi?" kysyi hän äänessään voitonriemuinen sointu, "Eikö keskinäinen asemamme epäämättömästi osoita tätä syytöstäsi perusteettomaksi? Seisoisinko minä täällä ja istuisitko sinä siellä, jos se, mitä väität, olisi totta?" Hän nauroi miltei villisti, ja hänen silmänsä leimusivat halveksivasti hänen katsoessaan herttuaa. "Jos haluat kuulla sen vielä selvemmin, Gian Maria, niin sanon, että jos olisin vehkeillyt päästäkseni horjuvalle valtaistuimellesi, olisin nyt sillä istumassa enkä seisoisi tässä puolustautumassa typerää syytöstä vastaan. Mutta voitko sinä epäillä sitä? Etkö oppinut mitään ratsastaessasi Babbianoon tänään? Etkö kuullut väkijoukon huutavan minulle suosiotaan ja sadattelevan sinua? Ja kuitenkin", lopetti hän ylhäisen säälivästi, "väität minun vehkeilleen. Niin, jos haluaisin valtaistuintasi, ei minun tarvitsisi muuta kuin levittää lippuni pääkaupunkisi kaduilla, ja tunnin kuluttua ei Gian Maria enää olisi herttua. Olenko todistanut syyttömyyteni, sinun korkeutesi?" päätti hän tyynesti, melkein murheellisesti. "Oletko saanut varmuuden siitä, kuinka vähän tarvitsen vehkeilyä?"