"Aasin kiljuntaako?" jupisi hän, seisahtuen Caterinan eteen. Sitten hän naurahti epämiellyttävästi. "Aasin leukaluu teki pahaa jälkeä eräässä tilaisuudessa, madonna, ja niin saattaa käydä uudelleen. Hitunen malttia, niin kyllä näette." Sitten hän pirteämmän näköisenä puhutteli neljää äänetöntä hovimiestään. "Te kuulitte, mitä hän sanoi, hyvät herrat", huudahti hän. "Miten pitäisi minun mielestänne menetellä sellaiseen kavaltajaan nähden?" Hän odotti joitakuita sekunteja vastausta, ja häntä näytti kiukuttavan, ettei vastausta kuulunut. "Eikö teillä siis ole minkäänlaista neuvoa minulle?" tiedusti hän tylysti.
"En ollut luullut", sai Lodi vaivoin sanotuksi, "teidän korkeutenne tarvitsevan neuvoa tällaisessa tapauksessa. Teidät oli johdettu päättelemään, että Aquilan herra oli kavaltaja, mutta siitä, mitä kaikki olemme kuulleet, teidän korkeutenne pitäisi nyt oivaltaa, ettei hän ole."
"Pitäisikö minun?" vastasi herttua, seisahtuen liikkumattomaksi ja kiinnittäen Fabrizioon katseen, joka oli himmeä kuin käärmeen. "Herra da Lodi, uskollisuudessanne on viime aikoina näkynyt horjumisen merkkejä. Jos olenkin Jumalan ja Hänen autuaiden pyhäinsä armosta hallinnut armollisena ruhtinaana ja hairahtunut liian paljon kallistumaan lempeyteen, haluaisin varoittaa teitä olemaan koettelematta lempeyttäni liian kovasti. Olen sittenkin vain ihminen."
Hän kääntyi vastassaan olevasta vanhasta, pelottomasta valtiomiehestä silmäilemään seurueen muita, huolestuneina katselevia jäseniä.
"Vaitiolonne, hyvät herrat, ilmaisee teidän arvostelunne tässä asiassa olevan samanlaisen kuin minun. Ja te olette viisaita, sillä tällaisessa tapauksessa ei voi tulla kysymykseen muuta kuin yksi menettelytapa. Serkkuni on tänään lausunut sellaisia sanoja, jollaisia yksikään mies ei ole koskaan lausunut ruhtinaalle menettämättä henkeään. Emmekä me tee poikkeusta siitä säännöstä. Aquilan kreivin pään täytyy pudota hänen uhkarohkeutensa hinnaksi."
"Poikani!" kirkaisi Caterina kauhistuneesti. Gian Maria katsoi häneen intohimon vallassa, kasvot täpläisinä.
"Olen sen sanonut", ärähti hän. "En nuku, ennenkuin hän kuolee."
"Mutta mahdollisesti et sitten enää herääkään", tokaisi äiti. Ja sen etulaukauksen jälkeen hän syyti Gian Marialle karvaimman arvostelun, mitä viimemainittu oli milloinkaan kuullut. Purevilla liikanimillä ja ylenkatseellisilla sanoilla hän koetti saada herttuan tajuamaan, kuinka järjetön hänen aikomuksensa oli. Oliko hän tosiaankin kyllästynyt hallitsemaan Babbianoa? Jos asianlaita oli niin, lausui Caterina, tarvitsi hänen vain odottaa Caesar Borgian tuloa. Hänen ei tarvinnut jouduttaa tapahtumia sellaisella teolla, joka johtaisi kapinaan, saattaisi kansan nousemaan kostaakseen epäjumalansa puolesta.
"Olette esittänyt minulle ainoastaan lisäsyitä", vastasi Gian Maria jäykästi. "Herttuakunnassani ei ole tilaa sellaiselle miehelle, jonka kuoleman, jos näkisin hyväksi sen aiheuttaa, oma kansani minulle kostaisi."
"Lähetä hänet sitten pois alueiltasi!" kehoitti Caterina. "Karkoita hänet maanpakoon, ja kaikki saattaa käydä hyvin. Mutta jos surmaat hänet, en pidä henkeäsi päivän palkan arvoisena."