"Entä kantotuolit?" kysyi Francesco. "Etkö osaa ollenkaan arvata, mitä ne merkitsevät?"
"En ensinkään", vastasi narri, "paitsi sitä, että ne kenties selittävät herra Gonzagan mukanaolon, sillä kantotuolit viittaavat naisiin".
"Näyttää siltä, narri, kuin ei edes sinunkaan viisaudestasi olisi meille hyötyä. Mutta kuulithan munkin sanovan, että he olivat matkalla Roccaleoneen?"
"Kyllä, kuulin sen. Ja sen avulla saamme otaksuttavasti selville kaiken muun ehdittyämme matkamme päähän."
Ja kun narri oli mielenlaadultaan tavattoman utelias, pani hän tiedustelunsa käyntiin heti heidän päästyään sisälle Urbinon portista seuraavana aamuna — sillä he olivat saapuneet kaupungin edustalle liian myöhään päästäkseen sisälle samana iltana, joten heidän oli pakko etsiä suojaa eräästä joen varrella olevasta talosta. Hän tiedusti portin vahtipäälliköltä.
"Osaatteko sanoa, herra kapteeni", kysyi hän, "mitä väkeä oli se seurue, joka eilen illalla lähti Roccaleoneen?"
Kapteeni katseli häntä hetkisen.
"Minun tietääkseni ei sinne lähtenyt mitään seuruetta", virkkoi hän.
"Varmasti ei Urbinosta lähtenyt."
"Vahtimisenne on ihmeellistä", huomautti narri kuivasti. Ilmoitan teille, että noin kaksikymmentä miestä käsittävä sotilasjoukkue meni viime yönä Urbinosta Roccaleoneen."
"Roccaleoneen?" kertasi kapteeni miettivän näköisenä ja tarkkaavaisempana kuin ennen, ikäänkuin sen nimen toistaminen olisi herättänyt jonkun ajatuksen hänen mielessään. "Niin, sehän on monna Valentinan linna."