"Mutta jos —" alkoi Gonzaga epätoivoisen kiivaasti, mutta taaskin keskeytti Valentina hänen lauseensa.
"Totellaanko minua? Olenko minä hallitsijatar, ja suvaitsetteko käskeä miehiä laskemaan nostosillan vai täytyykö minun itseni mennä teettämään se?"
Epätoivoisen suuttuneen näköisenä keikari kohautti olkapäitänsä, kääntyi toisaalle ja lähetti yhden miehistään viemään määräystä. Muutamia minuutteja myöhemmin saranat kirskuivat ja ketjut kalisivat, kun vankka silta kääntyi alaspäin ja putosi jymähtäen kuilun ylitse. Heti kreivi kannusti hevostaan eteenpäin ja ratsasti Lanciotton seuraamana sillan ylitse ja porttitornin holvikäytävän alitse etumaiselle pihalle.
Tuskin hän oli ennättänyt pysäyttää ratsunsa, kun pihan takapäässä olevasta ovesta ilmestyi jättiläiskokoinen Fortemani puolittain puettuna ja miekka kädessä. Nähdessään Francescon mies harppasi alaspäin puolikymmentä askelta ja lähestyi häntä, syytäen sadatuksia.
"Tänne päin!" karjui hän niin kovalla äänellä, että se olisi herättänyt kuolleetkin. "Hoi! Hoi! Mitä lemmon puuhaa tämä on? Miten te olette tänne tulleet? Kenen määräyksestä silta laskettiin alas?"
"Monna Valentinan ylipäällikön määräyksestä", vastasi Francesco, kummeksien, mikä mielipuoli tämä saattoi olla.
"Ylipäällikön?" kiljaisi toinen ja seisahtui, samalla kun hänen kasvonsa lehahtivat punaisiksi. "Saatanan ruumis! Minkä ylipäällikön? Minä olen täällä ylipäällikkö."
Kreivi katsahti häneen ällistyneenä.
"No sittenhän", virkkoi hän, "olette juuri etsimäni mies. Onnittelen teitä hyvästä vahdinpidosta, herra kapteeni. Linnassanne on niin mainiot kiertovahdit, että jos olisin halunnut kavuta, olisin kiivennyt muureillenne ja päässyt porttinne sisäpuolelle herättämättä ainoatakaan uinuvaa vahtianne."
Fortemani silmäili häntä synkästi. Muutamien viime päivien hyvä onni oli lisännyt miehen synnynnäistä hävyttömyyttä.