Välittömät seuraukset osoittivat hänen olevan oikeassa. Tämän uuden lähetystoimensa hän aloitti seuraavana päivänä. Poussignotin jakobiiniyhdistyksessä, jonka kourallinen huimapäitä oli perustanut, mutta joka sitten oli toiminut perin raukeasti, hän puhujalavalta julisti käskynveroisesta kutsusta saapuneelle väkijoukolle uutta evankeliumiaan käyttämällä hurjana vyöryvää retoriikkaa ja kauniilta kuulostavaa lörpötystä, joilla hän oli oppinut hallitsemaan typerän, harkitsemattoman rahvaan intohimoja ja herättämään siinä liikutusta.
Tapahtumat uhkasivat tyhjentää Ranskan ihmisistä. Sillä esipuheella hän aloitti. Aristokraattien häijy sukukunta, jonka Ranskan pelastajat olivat tuhonneet tai jota he parhaillaan tuhosivat, oli korvattava vapaiden, valistuneella aikakaudella syntyneiden ihmisten rodulla, jotta tämä Ranska — tämä jalo, vapahdettu vapauden valtakunta — kohoaisi mahtavana ja kunniakkaana maailman kansojen keskuuteen. Ja korvattavat olivat ne mainiot isänmaanystävätkin, jotka niin auliisti uhrasivat henkensä kotimaansa rajoilla puolustaessaan sitä hirmuvallan inhottavien, ostettujen kätyrien hyökkäystä vastaan. Tämän laiminlyöminen oli pyhimmän velvollisuuden laiminlyömistä, mikä kansakunnalla oli oikeus lapsiltaan vaatia. Siten saatettaisiin tasavalta väkiluvun hupenemisella lopullisen tuhon vaaraan.
Kaikki tämä kudottuna ylen hehkuvaksi kuvakieleksi, esitettynä lauseilla, jotka kalskahtelivat sitä komeammilta mitä ontompia ne olivat, yllytti vähitellen hänen ryysyläiskuulijakuntansa innokkaisiin kättentaputuksiin.
Kun hän oli saanut kuulijansa mukaantuvaisiksi, takoi hän heitä nyt tuolla mestarilauseellaan:
»Aviottomuus on herjaus luontoa vastaan!»
Tätä aihettaan hän yhä laajensi, selittäen ylitä hyvin sen siveellistä ja yhteiskunnallista kuin kansallistakin puolta, kunnes hän vihdoin, huomattuaan täydellisesti pyydystäneensä kuulijansa tämän sanahelinänsä paulaan, rohkeasti pyysi heiltä isänmaallisuuden ja vilpittömyyden todisteena, että jokainen mies, joka viidenkolmatta vuoden ikään tultuaan pysyi naimattomana, julistettaisiin henkipatoksi.
Senjälkeen hän lähti kovin arvokkaana sanatulvansa päihdyttämän väkijoukon suosionosoitusten kajahdellessa.
Kuten Chauvinière, joka näistä asioista teki itselleen älyllisiä leluja, tiesi paremmin kuin kukaan muu, oli rahvaan mielipuolinen viiripäisyys sellainen, että mitä eriskummaisempi joku oppi oli, sitä varmemmin se yleisesti hyväksyttiin. Sitäpaitsi kävi nyt pelko käsi kädessä typeryyden kanssa. Giljotini alkoi vihdoinkin toimia Poussignotissa, ja useiden uppiniskaisten pappien ja joidenkuiden muidenkin henkilöiden päät leikattiin irti. Väestölle selvisi, ettei kansalainen edusmies Chauvinière ollut sellainen mies, jonka kanssa oli turvallista leikitellä. Hänen vanavedessään oli terrori vihdoin tunkeutunut tähän rauhalliseen nivernaisilaiseen kaupunkikuntaan. Ja niin kuumeisella kiireellä koetettiin antaa todisteita kansalaiskunnosta, että Poussignotissa seuraavina päivinä aivan päistikkaa rynnättiin avioliittoon. Ja Chauvinière tiesi kokemuksistaan rahvaan sielullisen puolen alalla, ettei hänen tarvinnut vaivautua jatkamaan saarnailuaan jakobiiniyhdistyksen huoneistossa pitämänsä puheen jälkeen. Hänen mieletöntä evankeliumiaan julistivat hänen puolestaan pesemättömät puhujat kadunkulmissa, henkilöt, jotka vielä kuukausi sitten eivät olisi rohjenneet nostaa päätänsä Poussignotissa.
Kymmenessä päivässä oli liike noussut sellaiseen vauhtiin, että jakobiiniyhdistyksessä tositeossa esitettiin ja yksimielisesti hyväksyttiin kansalaisedusmiehen ehdotus, että kaksikymmentäviisi ikävuotta saavuttanut mies jäädessään maan tarpeista piittaamatta naimattomaksi sillä menettelyllään osoitti epäisänmaallisuutta ja oli siitä rikoksesta rangaistava, julistettava henkipatoksi ja lähetettävä giljotiinille.
Jakobiiniyhdistys esitti päätöksensä vallankumouskomitealle ohjeen muodossa. Mutta moisen päätöksen edessä vallankumouskomitea pysähtyi epäröimään ja kutsutti kansalaisedusmiehen itseään opastamaan.