»Mitä kansa tahtoo, sitä jumalat tahtovat», julisti Chauvinière. »Jos tämä asia on viety pitemmälle kuin mitä te neuvoisitte tai haluaisitte, ei kuitenkaan teidän, kansan majesteetin halpojen välikappalten, sovi kansan kaikkivaltiasta tahtoa vastustaa.»
Hänen ylväs puhujaäänensä ja sävynsä lannisti heidän rohkeutensa. Katsellessaan häntä ja kuunnellessaan hänen sanojaan he käsittivät, ettei ollut muuta jumalaa kuin järjen jumalatar ja että Chauvinière oli hänen profeettansa. Ehdotuksesta ei väitelty. Ja niinpä Poussignotin kommuunissa korotettiin tuo jakobiinien hämmästyttävä päätös lain arvoon. Oikeudenpalvelijat lähtivät seuraavana aamuna kulkemaan talosta taloon poikamiehiä etsimässä laahatakseen heidät lakitupaan, jossa kullekin myönnettiin valintavalta etsiä itselleen vaimo kolmen päivän kuluessa tai muussa tapauksessa alistua syytökseen ja siitä johtuvaan kuolemantuomioon.
Myöntymättömät niskoittelijat olivat harvalukuiset ja joutuivat kärsimään rangaistuksensa.
Ja nyt oli vihdoinkin maa riittävästi muokattu hyökkäykseen tähän asti tavoittamatonta Corbalin varakreiviä vastaan ja kansalaisedusmiehen eriskummaisen huumorinvaiston tyydyttämiseksi. Pätevä syytös kansalaismielisyyden puutteesta, joka tähän asti oli ollut melkein mahdoton, kävi nyt helpoksi.
Syytös esitettiin, ja herra Corbigny de Corbal kutsuttiin tuomioistuimen eteen saamaan tavanomaisen kehoituksen. Kunnioittaakseen lakitupaa ja tilaisuutta hän oli, vakaumuksensa mukaista juhlallisuutta noudattaen, pukeutunut erikoisen huolellisesti juhlatilaisuuksia varten talletettuihin vaatteisiin: mustaan hopeanappiseen takkiin, silkkisiin polvihousuihin ja sukkiin sekä solkikenkiin. Hänen ruskea tukkansa oli kerätty ylös ja sirosti solmittu mustalla silkkinauhalla.
Hyvin arvokkaana ja itsetietoisena hän seisoi lakituvan väkitungoksessa kuulemassa hänelle annettavaa kehoitusta. Kun se oli tehty, kumarsi hän juhlallisesti tuomioistuimen jäsenille ja olisi poistunut sanaa sanomatta, jollei Chauvinière olisi tullut väliin lisäämällä jotakin omasta puolestaan puheenjohtajan kaavanmukaisiin lauseisiin.
»Kansalainen entinen varakreivi Corbal», lausui hän puolustusasianajajan pehmeimpään sävyyn, »kuuluu syntymältään säätyluokkaan, jonka tasavalta on hävittänyt. Hän on jäänyt koskemattomaksi sen tasavaltalaisen hengen vuoksi, jonka uskotaan häntä innoittavan, vapauden, yhdenvertaisuuden ja veljeyden aatteiden vuoksi, joita noudattamalla hän on saavuttanut arvonantoa. Mutta aika on käsillä, jolloin ei pelkkä näennäinen tasavaltalaisuus riittäne poistamaan aristokraattisen syntymän tahraa, ja hänen tulisi käsittää, että hänelle on nyt tarjolla tilaisuus korottaa tasavaltalaisuutensa kaikkien vastaisten epäluulomahdollisuuksien yläpuolelle.»
Chauvinière pysähtyi harkitsevasti. Täydellinen hiljaisuus vallitsi ihmisten täyttämässä salissa. Hän katseli monsieur de Corbalin järkkymättömiä kasvoja ja odotti, ennakolta salaa nauttien, tuon levollisuuden järkkymistä. Hän jatkoi:
»Kun tunnen hänen huonekuntansa, jonka vieraanvaraisuutta minulla on ollut kunnia nauttia, kykenen onneksi häntä neuvomaankin, osoittamaan hänelle, ettei hänen tarvitse valinnan vaikeudesta joutua hämilleen, koska morsian on valmiina hänen otettavakseen. Minä sallin itselleni tämän vihjauksen, koska meiltä niin usein jää huomaamatta se, mikä on lähinnä, ja koska en soisi tämän entisen varakreivin joutuvan kärsimään sellaisesta huomaamattomuudesta. Muuan kansan tyttö, joka on hänen palveluskuntansa joukossa, osoittautuisi hyvin sopivaksi vaimoksi ja perheenemännäksi. Senvuoksi ei tämä tuomioistuin neuvo häntä ainoastaan naimaan, vaan naimaan Filomène Paulardin ja siten täyttämään ei ainoastaan äsken laatimanne säädöksen vaatimuksia, vaan samalla antamaan pysyvän näytteen siitä, että hän tunnustaa yhdenvertaisuuden uskonnon — uskonnon, jonka alalla Ranska ei kerettiläisiä suvaitse.»
Se roskaväki, jota kuulijat suurelta osaltaan olivat, tervehti hurjalla melulla ehdotusta viisaana Salomonin tuomiona. Kun melu taukosi, puhui monsieur de Corbal vihdoin. Heleä puna oli välähtänyt hänen pitkulaisille ja jokseenkin surumielisille kasvoilleen. Mutta hänen äänensä pysyi tyynenä ja vakavana.