»Hieno erotus!»
»Te olette itse käsitellyt hienoja erotuksia jokseenkin vapaasti, kun asia koski muiden tuskaa. Onpa oikein että mies joskus tyhjentää maljan, jonka on täyttänyt.» Varakreivin kylmä jäykkyys ei juuri jättänyt epäilystä hänen päätöksensä lujuudesta. Kääntämättä katsettaan Chauvinièresta hän puhui mademoiselle de Montsorbierelle. »Arvoisa neiti, saanko pyytää teitä poistumaan?»
»Hyvä Jumala!» kuului voihkinana edusmiehen verettömiltä huulilta, hänen korskean mielensä ollessa nyt täydellisesti taltutettu. Ainoastaan varakreivin jäykkä tuijotus ja varma tieto siitä, että hänen pieninkin liikahduksensa kiirehtisi lähenevää tuomiota, esti hänet uskaltamasta tavoittaa pistoolia povestaan. Vaikka pelko nyt kai puristikin häntä jäisillä kynsillään, säilytti hän kuitenkin järkensä kirkkauden. Viimeiseen silmänräpäykseen asti hän tahtoi vaania tilaisuuttansa. Senvuoksi hän yhä varoi tekemästä mitään, mikä kiirehtisi vielä mahdollisesti vältettävää loppua.
»Olkaa hyvä, mademoiselle!» toisti varakreivi pyyntönsä melkein käskevästi, sillä mademoiselle ei ollut hievahtanutkaan häntä totellakseen.
Neitonen liikahti vihdoin, mutta ei lähteäkseen.
»Hetkinen, pyydän», virkkoi hän. Hän ponnisteli liikutuksessaan. »Olkaamme käytännöllisiä, kuten kansalainen edusmies itse alussa ehdotti.»
Niin liikutettu kuin neitonen saattoi ollakin varakreivin kiintymyksen sanelemista kamalista ja tinkimättömistä vaatimuksista, käsitti hän, kuinka joutavaa oli uhrata hänen silmissään hämärästi häämöittävä paon ja turvallisuuden mahdollisuus romantillisen kostontuuman täytäntöönpanolle. Hän näki selvemmin ja kauemmaksi kuin varakreivi. Häntä ei ollut yhtä suuri närkästys sokaisemassa. Olla jonkun miehen, vaikkapa kuinka arvottoman, haluama ei voi naisesta koskaan olla yhtä anteeksiantamaton loukkaus kuin se on hänen hyväksytyn rakastajansa mielestä. Senvuoksi hän ei himoinnutkaan Chauvinièren verta yhtä hurjasti kuin varakreivi. Se voisi jäädä vuodattamatta, koska hänen elämänsä saattoi tehdä heille paremman palveluksen kuin hänen kuolemansa.
Hän esitti nyt tyynesti ehdotuksensa.
»Kansalainen edusmies mainitsi äsken ehdoista. Kirjoittakoon hän kolme riviä ilmoittaakseen Poussignotin vallankumoustuomioistuimelle, että hän on äkkiä havainnut välttämättömäksi käväistä Neversissä, minkä vuoksi hän viipyy poissa huomiseen asti. Sallikoon hän senjälkeen teljetä itsensä tänne vuorokauden ajaksi, jotta saamme sen verran etumatkaa pakotiellämme. Näillä ehdoilla ei varakreivi suinkaan kieltäytyne säästämästä hänen henkeään.»
Varakreivin kasvot synkistyivät. »Minä olisin mieluummin…»