»Vain yksi asia on nyt mahdollinen», sanoi varakreivi. »Minun täytyy lähteä. Minun täytyy lähteä heti, ennenkuin metsästys alkaa.»
Tyttö vilkaisi häneen, kirkkailla kasvoilla päättäväinen ilme.
»Tarkoitat, että meidän täytyy lähteä.»
Varakreivi pudisti päätänsä. »Luuletko, että minä sidon sinut pyydystettävään mieheen?»
»Sinua pyydystellään minun tekoni tähden.»
»Entä sitten? Sinä teit tekosi pelastaaksesi minut. Se kävi välttämättömäksi minun oman huolimattomuuteni tähden. Vastuunalaisuus teosta on minun. Minulla oli joka tapauksessa aikomus hänet surmata. Ainoastaan sattuma, oma typeryyteni sen esti.»
»Kaiken tuon pohtiminen ei maksa vaivaa», virkkoi toinen. »Onhan tärkeämpiä asioita mietittävinä.» Ja että hän niitä mietti, todistavat hänen tiukkaan puristuneet kulmakarvansa.
»Niin, niin», myönsi varakreivi. »Sinun täytyy nyt pitää huolta itsestäsi, rakkaani. Sinun ei olisi viisasta jäädä tänne. Minä koetan keksiä jotakin sinun hyväksesi. Kaikki, mitä tällä hetkellä ymmärrän — vaikka sen sanominen murtaakin sydämeni — on se, että sinä et millään muotoa saa lähteä minun mukaani.»
Taaskin neitonen katsahti häneen, tällä kertaa heikosti, surullisesti hymyillen. »Kuinka pitkälle luulet pääseväsi pakenemaan tässä mielipuolten maassa?»
»Juuri siksi, juuri siksi», vastasi Corbal intohimoisesti. »Minä tiedän, että minulla on tuskin ollenkaan mahdollisuuksia.»