Neitonen laski hänestä keveää leikkiä. »Luulit tietysti, että haluaisin ottaa osaa sokeaan, hapuilevaan pakoon, joka veisi meidät päätähavin turmioon. Mutta minä ehdotan perääntymistä hyvässä järjestyksessä. Tuuma on täällä.» Hän napautti kultakutrista päätänsä. »Yksityiskohdat ovat vielä harkittavat. Sen teen pukua muuttaessani. Älä kysele minulta mitään nyt, ystäväni. Usko minuun ja jätä itsesi minun haltuuni, kuten juuri vastikään sanoit tekeväsi.»
Corbal menetteli jalomielisesti sivuuttaessaan tästä puolinaisesta luottamuksesta johtuvan kiusaantumisen tunteen. »Pidä sitten pääsi, rouva Kohtalotar», virkkoi hän; »minä olen antautunut ilman ehtoja».
YHDESTOISTA LUKU
Luovutettuaan hänen käytettävikseen vähäisen vaatevarastonsa jätti monsieur de Corbal hänet ja lähti tekemään omia valmistaksiaan pian alkavaa matkaa varten. Hän keräsi mitä rahoja hänellä oli, pienen salaisen kultasäästön, jonka hän kätki onttoon vyöhön lähinnä ruumistaan, sekä muutamia vallankumousajan seteleitä käytettäviksi matkalla rajalle, koska ne sen tuolla puolen olisivat hyödyttömiä, jos he sinne koskaan pääsisivätkään. Oli myöskin joitakuita perheen jalokiviä, jotka — koska tunteen täytyy väistyä välttämättömyyden edestä — voitaisiin myöhemmin ulkomailla muuttaa rahaksi, ja lopuksi muutamia velkakirjoja ja muita arvopapereita, jotka nykyisin edustivat varsin epävarmoja omistuksia, mutta tulisivat jälleen arvokkaiksi, jos Ranska kerran heräisi ja pudistaisi tasavaltalaisen painajaisen niskastaan. Koska ei voinut tulla kysymykseen ottaa kaikkia, kävi välttämättömäksi valita tärkeimmät, ja se valitseminen vei jonkun verran aikaa.
Lähes tunti oli kulunut, ennenkuin hän saapui alas halliin kannussaappaissa, kantaen viittaa ja matkalaukkua, sillä neitonen oli hänelle sanonut, että he ratsastaisivat julkisesti niin pian kuin oli tullut pimeä. Se oli nyt tullut, ja kynttiläsarjan valossa hän tapasi toverinsa jo odottamassa pukeutuneena vaatteisiin, jotka naurettavasta väljyydestään huolimatta antoivat hänelle hiukan samaa nuorenherran ilmettä kuin ennen Chauvinièren kirjurina. Kun otamme huomioon, mitä merkillistä hän oli saanut aikaan saksilla ja neulalla, näytti hänen ripeytensä laittautua kuntoon niin lyhyessä ajassa ihan ihmeelliseltä. Ja näytti siltä, että hänen valmistuksensa olivat päättyneet jo vähän aikaisemmin ja että hän sitten oli ryhtynyt järjestelyihin, joista oikeastaan olisi varakreivin tullut huolehtia. Sillä juuri kun Corbal astui portaita alas, kuuli hän neitosen puhuvan Fougereotille, joka sillä hetkellä saapui ulkoa sisälle.
Hänen äänensä kajahti kimakasti. »Tulette juuri ajoissa, Fougereot.
Tuolta saapuu herra varakreivi. Oletteko laittanut kaikki valmiiksi?»
»Kaikki on tehty niinkuin mademoiselle käski», vastasi mies, siten ilmaisten herra Corbalille, ettei neitonen ainoastaan ollut ilmoittanut sukupuoltaan ja säätyään hänen väelleen, vaan myöskin antanut heille lähtöä koskevia määräyksiä.
»Entä teidän perheenne?»
»Odottaa pihalla Filomènen kanssa.»
»Ja hevoset?»