Corbal totteli neitosen käskyä ja salli hänen auttaa virkavyöhikön sitomisessa ja sitten taluttaa itsensä ulos, Fougereotin seuratessa matkalaukkua kantaen.
Pihalla hevosten luona, jotka voitiin nähdä avoimesta ovesta tulvivassa valossa, seisoivat Fougereotin vaimo, heidän kaksi isoa poikaansa ja Filomène. Sanottiin lyhyet, mutta liikuttavat jäähyväiset kartanonherran ja hänen vähentyneen »perheensä» välillä. Kaikilla neljällä Fougereotilla oli kyyneleet silmissä, ei ainoastaan varakreivin lähdön tähden, vaan senkin vuoksi, mitä vielä oli tehtävä. Tämä ja Filomènen katkonainen nyyhkytys liikuttivat häntä niin syvästi, ettei hän rohjennut puhua. Ääneti hän puristi jokaisen kättä vuoronsa jälkeen ja nousi sitten satulaan. Mademoiselle de Montsorbier puhui hänen puolestaan.
»Te pidätte huolta tiluksista», sanoi hän heille, »ja käsittelette niitä ominanne, kunnes herra varakreivi saapuu vaatimaan niitä takaisin».
»Jumala suokoon, että se tapahtuu pian!» virkkoi Fougereot ja lisäsi tukehtuneella äänellä jotakin, mitä varakreivi ei ymmärtänyt »Me rakennamme talon uudestaan teille.»
»Jumala suojelkoon teitä, herra varakreivi!» huudahti Fougereotin vaimo ja toiset toistivat sen hänen jälkeensä.
Tämän onnentoivotuksen vielä kaikuessa hänen korvissaan kannusti Corbal, yhä puoleksi huumaantuneena, hevosensa raviin, ja sitten hän ratsasti Poussignotin pientä kaupunkia kiertävää polkua pitkin hämärässä kauniin, hennon, mutta päättäväisen toverinsa kera Burgundia kohti.
He nousivat kaupungista itään päin kohoavaa vierua myöten ja pysähtyivät puolitoista tuntia myöhemmin kukkulalle salliakseen hevostensa hengähtää ja katsoakseen taaksensa.
Laakso oli alhaalla pimennon peitossa. Mutta kahdeksan kilometrin päässä idässä halkaisi leimuava merkkituli pimeyden ja osui Corbalin silmään. Eikä ainoastaan silmään. Hän tähysti hetkisen, kurottaen päätänsä ja henkeään pidätellen.
»Taivaan Jumala!» huudahti hän vihdoin. »Se on Corbal! Se palaa!» Jos hän itse olisi palanut polttoroviolla, olisi hänen äänessään tuskin voinut värähtää ahdistavampaa tuskaa.
Mademoiselle, hänen kyynärvartensa vieressä, huoahti ennenkuin vastasi.