Mutta edusmiehen käskevä käsi viittasi heidät tinkimättä pois. Sitten hän käänsi katseensa verkalleen tytön kasvoihin. Tämä seisoi nyt pystyssä hänen edessään ja oli tai näytti olevan ihan peloton.
»Väitetäänkö, että minä olen hullu?» Hänen kysymyksensä oli haaste.
Chauvinière ihaili hänen sielullista ryhtiään ja ylisti sitä vaistojen vaateliasta nirsoutta, joka oli tehnyt tytön haluttavaksi hänen silmissään. Neitonen oli liian hieno, liian puhdaspiirteinen ja hentorakenteinen voidakseen tehota törkeän lihalliseen mieheen. Chauvinière oli tarkalla havaintokyvyllään huomannut tuossa notkeassa ruumiissa hengen, jota karkea mies ei koskaan voisi toivoa taltuttavansa. Hän oli tavallaan tutkijaluonne, tämä Chauvinière — joka ennen vallankumouksen päiviä oli ollut, kuten niin monet muut nyttemmin kukkuloille kohonneet, kehno lakimies. Pohjaltaan hän oli hieman runoilijakin ja aistimuksiltaan herkutteluun taipuvainen. Hän tiesi, että kestävä kauneus on sielullista laatua ja että milloin sielullista suloa puuttuu, ruumiin ulkonainen viehätys pian alkaa ellottaa.
Sisu, jota tyttö nyt osoitti seisoessaan hänen edessään jännittyneenä, uhmamielisenä, melkein liian halveksivana antaakseen hänelle taisteluhaasteen, vahvisti hänen ensimmäisen havaintonsa. Hän hymyili hiukan.
»Pitääkö teidän nurista tekosyystä, joka pelastaa teidän henkenne, joka tempaa teidät giljotiinin kidasta? Jos sen teette teiden iällänne, olette tosiaan niin hullu kuin miksi he pian teidät todistavat.»
Tusina kysymyksiä välähti tytön kiusaantuneessa mielessä. Hän puki yhden niistä sanoiksi.
»Mitä harrastusta minä teissä herätän, monsieur, että minun hengestäni huolehtisitte?»
»Ah, niin!» Miehen tummat kulmat kohosivat, heikko hymy kirkasti hänen kasvojaan, niin lempeän kaihoava hymy, että se melkein teki hänen koko ilmeensä herttaiseksi ja hienoksi. »Kansalainen, te teette liian monta kysymystä, useampia kuin mihin olisi turvallista vastata. Minä sanon nyt hyvästi.»
Hän painoi töyhtölakkinsa päähänsä ja kumarsi, kääntyi sitten kävelemään pois, suorana, pää takakenossa, katsomatta oikealle tai vasemmalle noihin aristokraattivankeihin, jotka tekivät hänelle tietä. Hän ei ollut tietävinään miesten pahansuovista katseista eikä naisten ylenkatseesta, jonka nämä ilmaisivat kiireellisesti vetämällä syrjään hameittensa helmat, jotteivät ne tulisi saastetuiksi kosketuksesta häneen.
Hän oli mies, joka loi menestyksensä olemalla välittämättä pikkuasioista.