He pääsivät veneeseen ja se erkani suuren aluksen kupeesta. Soutaessaan pois amiraalin huiskuttaessa heille onnellista matkaa reelingiltä he kuulivat pursimiehen kimeän pillin kutsuvan miehistöä paikoilleen, ja ennen kuin he olivat ehtineet Cinco Llagasiin, näkivät he Encarnacionin ohjaavan ulapalle täysin purjein. Se teki heille kunniaa lipullaan ja laivan perätykki ampui tervehdyslaukauksen.
Cinco Llagasilla huomasi joku — jäljestäpäin selvisi, että se oli Hagthorpe, vastata samalla tavalla. Ilveily oli lopussa. Yhtäkaikki odotti heitä jälkinäytös, joka antoi koko jutulle synkän ironisen tunnun.
Kun he nousivat keskilaivaan, tuli Hagthorpe heitä vastaan. Blood huomasi, että hänellä oli vakava, miltei pelästynyt ilme kasvoillaan.
»Näen, että olet huomannut sen», sanoi Blood rauhallisesti.
Hagthorpe katsoi häneen kysyvästi, mutta ei osannut arvata, mitä hän tarkoitti.
»Don Diego… aloitti hän, lopetti sitten ja katsoi kummasti. Bloodiin.
Huomatessaan Hagthorpen äkillisen vaikenemisen ja omituisen katseen ryntäsi Don Esteban edelle kasvot kalpeina.
»Oletteko syöneet sananne, senkin roistot? Onko hänelle tapahtunut jotakin?» hän huudahti, ja kuusi espanjalaista hänen takanaan kävivät äänekkäiksi.
»Me emme syö sanaamme», sanoi Hagthorpe varmasti, niin varmasti, että he rauhoittuivat. »Ja tässä tapauksessa se ei olisi ollut tarpeenkaan. Don Diego kuoli köysissään jo ennen kuin te ehditte Encarnacioniin.»
Peter Blood ei sanonut sanaakaan.