»Sir, sir, veljeni pitäisi olla täällä hillitsemässä epäviisasta puhetapaanne. Teidän pitäisi muistaa, että hänen katolinen majesteettinsa ja Englannin kuningas ovat parhaita ystäviä. Sellaisia maljoja ei sovi juoda tässä majassa. Mutta koska se kerran on ehdotettu juotavaksi ja lisäksi taholta, jolla on täysi syy vihata noita englantilaisia koiria, niin yhdymme siihen — mutta epävirallisesti.»
He nauroivat ja joivat Jaakko-kuninkaan päänmenoksi— aivan epävirallisesti, mutta sen vuoksi myös sitä hartaammin. Sitten muisti Don Esteban levottomana isäänsä ja sitä tuskaa, minkä jokainen tarpeettomasti venytetty minuutti hänelle tukalassa asemassaan aiheutti. Hän nousi ja ilmoitti, että heidän täytyi lähteä paluumatkalle laivalleen.
»Isäni», selitti hän, »pyrkii kiireesti San Domingoon. Hän toivoi, etten viipyisi täällä kauempaa kuin mitä oli tarpeellista syleilläkseni teitä. Jos sallitte, niin lähdemme, setä.»
Asiain näin ollen ei setä vastustanut lähtöä.
Kun he tulivat ulos, katseli Blood levottomana merimiehiä, jotka pitkänä rivinä kurkottelivat laidan yli ja keskustelivat veneen miehistön kanssa, joka odotteli laivan portaiden alapäässä. Mutta heidän asenteestaan hän saattoi päättää, ettei ollut syytä levottomuuteen. Veneen miehistö oli visusti pitänyt suunsa kiinni.
Amiraali hyvästeli heitä — Estebania sydämellisesti ja Bloodia juhlallisesti.
»Valitan, että minun täytyy erota teistä niin pian, Don Pedro. Olisin toivonut, että olisitte voinut viipyä kauemmin vierailullanne Encarnacionilla.»
»Olen todella pahoillani», vastasi kapteeni Blood kohteliaasti.
»Mutta minä toivon, että tapaamme toiste.»
»Se on toki enemmän kuin ansaitsen.»