»Nyt on kaikki lopussa», sanoi hän kapteeni Bloodille. »Ainakin tällä kertaa olemme satimessa.»
»Rohkenen huomauttaa teille, että olette sanonut samat sanat kerran ennenkin», vastasi kapteeni Blood niin kärsivällisesti kuin taisi. »Kun kerran olette nähnyt, mitä olette nähnyt, niin ette voine kieltää, että palaamme voimakkaampina sekä laivojen lukuun että aseistukseen nähden kuin olimme lähtiessämme. Katsokaa meidän nykyistä laivastoamme.»
»Näen sen hyvinkin», sanoi Cahusac.
»Tuhat tulimmaista! Te olette oikea valkomaksainen raukka, kun kaikki käy ympäri.»
»Sanotteko minua pelkuriksi?»
»Rohkenen sanoa.»
Bretagnelainen tuijotti häneen ja hengitti raskaasti. Mutta hänen ei tehnyt mieli vaatia hyvitystä loukkauksen johdosta. Hän tiesi liiankin hyvin, minkälaatuinen se hyvitys olisi, jonka kapteeni Blood hänelle antaisi. Hän muisti Levasseurin kohtalon. Sen vuoksi hän turvautui vain sanoihin.
»Se on jo liikaa! Menette liian pitkälle», valitti hän katkerasti.
»Kuulkaahan, Cahusac, minä olen jo sairaaksi asti väsynyt teidän alituisiin valitteluihinne ja ruikutuksiinne, kun asiat eivät luista yhtä tasaisesti kuin luostarin päivällispöydässä. Jos kerran haluatte, että kaikki luistaisi kepeästi ja vaivattomasti, niin teidän ei olisi pitänyt lähteä merille, ei ainakaan minun kanssani, sillä minun seurassani eivät asiat koskaan luista rauhallisesti eivätkä vaivattomasti. Ja muutapa minulla ei olekaan sanottavana teille tänä aamuna.»
Cahusac kääntyi kiroillen poispäin ja meni tunnustelemaan miestensä mieliä.