Tuskin olivat luopiot nostaneet ankkurinsa, kun varakuvernööri pyysi päästä uudelleen kapteeni Bloodin puheille. Saatuaan luvan siihen ilmoitti Don Francisco heti, että yhden yön miettiminen oli kiihdyttänyt hänen pelkoaan Maracaibon kaupungin puolesta ja vahvistanut hänen vakaumustaan amiraalin jääräpäisyydestä.
Kapteeni Blood otti hänet ystävällisesti vastaan.
»Hyvää huomenta; Don Francisco. Olen lykännyt ilotulituksen iltaan. Se tekee komeamman vaikutuksen pimeässä.»
Don Francisco, heikko, hermostunut ja vanhanpuoleinen mies, joka oli ylhäistä sukua mutta poti henkevyyden puutetta, kävi suoraan asiaan.
»Tulin luoksenne, Don Pedro, sanomaan, että jos odotatte kolme päivää, niin koetan saada kokoon vaatimanne lunnaat, joiden maksamiseen Don Miguel de Espinosa ei suostunut.»
Kapteeni Blood katsoi miestä ja rypisti tummia kulmakarvojaan.
»Ja mistä aiotte saada sen kokoon?» kysyi hän ilmaisten lievän hämmästyksensä.
Don Francisco pudisti päätään.
»Sen täytyy jäädä omaksi salaisuudekseni», vastasi hän. »Tiedän, mistä se on saatavissa, ja minun maanmiesteni täytyy maksaa se. Antakaa minulle aikaa kolme päivää kunniasanaani vastaan, niin takaan, että tulette olemaan tyytyväinen. Poikani jää sillä välin panttivangiksi.» Ja sitten hän alkoi pyytää ja rukoilla. Mutta se keskeytyi äkkiä.
»Pyhimysten nimessä! Te olette rohkea mies, Don Francisco, kun tulette puhumaan minulle sellaisia — kertomaan minulle, että tiedätte, mistä lunnaat ovat saatavissa, mutta kuitenkin kieltäydytte ilmaisemasta paikkaa. Ettekö luule, että pari puunaulaa kynnen alle saisi teidät puheliaammaksi?»