Vaikka Don Francisco tulikin hieman kalpeammaksi, pudisti hän kuitenkin uudelleen päätään.
»Ne kuuluivat Morganin, L’Ollonais’n ja muiden merirosvojen tapoihin. Mutta ne eivät ole kapteeni Bloodin tapoja. Ellen olisi tiennyt sitä, en olisi puhunut niin paljoa.»
Kapteeni nauroi. »Te vanha roisto», sanoi hän. »Te luotatte turhamaisuuteeni, niinkö!»
»Kunniantuntoonne, kapteeni.»
»Merirosvon kunniantuntoon? Olette varmaankin menettänyt järkenne?»
»Kapteeni Bloodin kunniantuntoon», väitti Don Francisco itsepäisesti.
»Maineenne kertoo, että te käytte sotaa kuin gentlemanni.»
Kapteeni Blood nauroi taas ja siinä oli katkera sävy, joka sai Don Franciscon pelkäämään pahinta. Hän ei osannut arvata, että kapteeni ivasi itseään.
»Se on vain sen vuoksi, että se lopultakin on hyödyllisintä. Ja sen vuoksi saatte tekin pyytämänne kolme päivää. Siis työhön heti. Saatte minulta niin monta muulia kuin tarvitsette. Siitä pidän huolen.»
Don Francisco lähti hankinnalleen jättäen kapteeni Bloodin katkeruuden ja tyydytyksen sekaisin tuntein tuumimaan sitä seikkaa, että ritarillisuus, sikäli kuin se oli sovitettavissa merirosvon ammattiin, saattoi olla varsin hyödyllistäkin.
Täsmälleen kolmantena päivänä palasi varakuvernööri Maracaiboon tuoden muuleineen raskaat kantamukset kultaa ja rahaa vaaditun summan arvosta sekä neekeriorjien kuljettaman satapäisen härkälauman.