»Kunnioitan teitä siksi, neiti Bishop. Minun oli itsenikin vaikea uskoa, että ihmiset saattaisivat olla niin tunteettomia, kunnes Cahusac selitti asian tarkemmin.»
»Tyttö?» neiti Bishop perääntyi epäuskostaan, epäuskosta joka oli vapauttanut hänet sanoin selittämättömästä mielipahasta. Tarttuen kaiteeseen hän käänsi kysyessään kasvonsa lordiin. Myöhemmin lordi muisti, että tytön käytöksessä oli jotakin omituista, joka silloin jäi häneltä huomaamatta.
»Blood osti heidän suostumuksensa ja oikeuden viedä tytön mukanaan. Hän maksoi heille hinnan helmissä, joita oli yli kahdenkymmenentuhannen kultakolikon arvosta.» Hänen ylhäisyytensä nauroi taas hieman ylenkatseellisesti. »Sievä hinta! Vai mitä? He ovat roistoja järjestään — varastelevia, pirullisia konnia joka ainoa. Onpa tämä juttu sopivaa kuultavaa ladyn korville.»
Tyttö käänsi taas katseensa lordista ja havaitsi, että hänen silmiään hieman hämärsi. Tuokion kuluttua hän kysyi hieman epävarmalla äänellä:
»Miksi ranskalainen kertoi teille tuon jutun? Vihasiko hän kapteeni
Bloodia?»
»Sitä en saanut tietää», sanoi hänen ylhäisyytensä hitaasti. »Hän kertoi sen… oh, kai tavallisena juttuna, esimerkkinä merirosvojen menettelytavoista.»
»Tavallisena!» huudahti tyttö. »Hyvä Jumala! Tavallisena juttuna.»
»Uskallan sanoa, että olemme kaikki raakalaisia sivistyksen suoman vaipan turvissa», sanoi lordi. »Mutta tämä Blood, hän on monitaitoinen mies, mikäli Cahusacilta kuulin. Hänhän on lääkäri…»
»Se on totta, tiedän sen.»
»Ja hän on palvellut kauan sotaväessä ulkomailla, sekä meri- että maavoimissa. Cahusac sanoi — vaikka tuskin voin uskoa sitä — että hän olisi taistellut Ruyterin alaisena.»