»Pirullista», myönsi hänen ylhäisyytensä. »Paholaisen töitä.»

»En käsitä sitä. Kolme vuotta sitten tekivät espanjalaiset ryöstöretken Bridgetowniin ja siellä suoritettiin tekoja, joiden pitäisi olla ihmiselle mahdottomia, kauhutöitä, uskomattoman vastenmielisiä, jotka nyt, kun ajattelen niitä, tuntuvat pahalta unelta. Ovatko ihmiset sitten petoja?»

»Ihmiset?» kertasi lordi Julian tuijottaen tyttöön. »Sanokaa espanjalaiset, niin myönnän niin olevan.» Hän oli englantilainen, joka puhui perivihollisestaan, ja sittenkin hänen sanoissaan oli paljon totta. »Sellaisia ovat espanjalaisten menettelytavat uudessa maailmassa. Tottavie, sellaisille miehille kuin Blood saattaa miltei antaa anteeksi mitä he tekevät.»

Tyttö värisi aivan kuin kylmästä ja nojaten kyynärpäitään pöytää vasten hän jäi leuka käsien varassa tuijottamaan suoraan eteensä.

Katsellessaan tyttöä huomasi lordi, miten väsynyt ja kalpea hän oli. Syytä oli yllin kyllin, enempäänkin. Lordin tuttavapiiristä ei olisi löytynyt ainoatakaan naista, joka sellaisessa koetuksessa olisi säilyttänyt malttinsa. Pelosta neiti Bishop ei ollut näyttänyt merkkiäkään, ei kertaakaan. Epäilemättä hän oli ihailtava tyttö.

Espanjalainen tarjoilija astui sisään kantaen hopeista suklaakalustoa ja perulaisia sokerileivoksia, jotka hän asetti pöydälle ladyn eteen.

»Amiraali pyytää tervehtiä», sanoi hän, kumarsi ja poistui.

Neiti Bishop ei edes huomannut häntä eikä hänen tarjottaviaan, vaan jatkoi yhä tuijottamistaan. Lordi Julian käveli pari kertaa edestakaisin pitkässä, kapeassa hytissä, johon valo pääsi kattoaukosta ja suuresta neliskulmaisesta ikkunasta peränpuolella. Hytti oli ylellisesti sisustettu. Siinä oli kauniita itämaisia mattoja lattialla, täysinäisiä kirjahyllyjä oli pitkin seiniä ja toisessa päässä leikkauksin varustettu pähkinäpuinen tarjoilupöytä, joka oli täynnä hopeaesineitä. Pitkällä laivakirstulla, joka oli peräänpäin aukeavan oven kohdalla, oli kitara, josta riippui heleän värisiä nauhoja.

Lordi Julian otti sen käteensä, näpäytti kerran sen kieliä ikään kuin hermostuneen kiihtyneenä ja pani sen taas pois.

Hän kääntyi katsomaan neiti Bishopia.