Äkkiä neiti Bishop virkosi heikkoudestaan ja alkoi tuijottaa silmät selällään ja posket kuolonkalpeina. Raivaten tietään keskilaivalla vallitsevan sekasorron läpi asteli pitkä, auringon tummaksi paahtama mies, jolla oli espanjalainen päähine päässään. Hän oli pukeutunut tummaan teräshaarniskaan, joka oli kirjailtu itämaisilla kultakuvioilla. Sen yllä oli leveä punasilkkinen vyö, jonka liehuvissa päissä riippui kummassakin hopeahelainen pistooli. Hän astui leveitä, peräkannelle johtavia portaita kevyesti ja varmasti, kunnes pysähtyi espanjalaisen amiraalin eteen. Sitten hän kumarsi virallisen jäykästi. Hänen metallimaisen, sointuvan äänensä hänen puhuessaan puhtainta kastilian murretta, kuulivat myös taempana seisovat kaksi katselijaa, ja se lisäsi yhä sitä ihailun sekaista ihmettelyä, jolla lordi Julian oli seurannut miehen tuloa.
»Me tapasimme vihdoinkin uudelleen, Don Miguel», sanoi ääni. »Toivon, että olette tyytyväinen. Vaikka kohtauksemme ei ehkä muodostunutkaan aivan sellaiseksi kuin te olitte kuvitellut, niin olette sitä kuitenkin hartaasti halunnut ja etsinyt.»
Äänettömänä, kasvot kalmankalpeina ja suu omituisen vääristyneenä sekä raskaasti hengittäen otti Don Miguel de Espinosa vastaan ivan mieheltä, jota hän piti syypäänä sortumiseensa ja muuhunkin. Sitten häneltä pääsi tolkuton raivon äännähdys, ja hänen kätensä lennähti miekkaan. Mutta juuri kun hänen sormensa puristuivat miekan kahvaan, puristui toisen käsi hänen ranteeseensa.
»Tyynesti, Don Miguel», puhutteli ääni rauhallisesti, mutta varmasti. »Älkää häikäilemättömyydellänne turhan vuoksi aiheuttako samanlaisia rumia äärimmäisyyksiä, joihin te olisitte ryhtynyt, jos tilanne olisi kääntynyt päinvastaiseksi.»
Tuokion he seisoivat katsoen toisiaan silmästä silmään.
»Mitä aiotte tehdä minulle?» kysyi espanjalainen vihdoin käheällä äänellä.
Kapteeni Blood kohautti hartioitaan. Hänen lujat huulensa hymyilivät hieman.
»Se mitä aion teille tehdä, on jo tehty. Ja jotta se vielä lisäisi kiukkuanne, niin pyydän saada huomauttaa, että te itse olette sen itsellenne aiheuttanut. Te olette itse näin tahtonut.»
Hän kääntyi ja osoitti veneitä, joita hänen miehensä parhaillaan laskivat veteen laivan keskiosassa. »Teidän veneitänne lasketaan vesille. Saatte mennä niihin miehinenne, ennen kuin upotamme laivanne. Tuolla häämöttää Hispaniolan ranta. Voitte vaaratta päästä sinne. Ja jos tahdotte ottaa neuvostani vaarin, sir, niin älkää enää ryhtykö minua ahdistelemaan. Luulen, että minä en tuota teille onnea. Lähtekää te takaisin Espanjaan, Don Miguel, ja toimiin, joita ymmärrätte paremmin kuin tätä merielämää.»
Pitkän aikaa tuijotti hävinnyt amiraali äänettömänä vihamiestään, kunnes vihdoin sanaakaan virkkamatta meni portaita alas horjuen kuin juopunut ja hyödyttömän miekan kolistessa hänen jäljessään. Hänen voittajansa, joka ei ollut välittänyt edes riisua häneltä asetta, seurasi katseellaan hänen menoaan, kääntyi sitten ja huomasi molemmat katselijat aivan yläpuolellaan. Ellei lordi Julianilla olisi ollut muuta ajattelemista, olisi hän varmaankin huomannut, että mies näytti äkkiä jäykistyvän ja että hän ahavoitumisestaan huolimatta kalpeni. Tuokion hän seisoi tuijottaen. Sitten hän äkkiä astui nopeasti portaita ylös. Lordi meni häntä vastaan.