Lordi Julian oli sattuvasanainen, kuten olemme huomanneet.
»Elämä saattaa joskus olla pirullisen mutkikasta», huokasi hän.
Yhdeskolmatta luku
JAAKKO-KUNINKAAN PALVELUKSESSA
Raikas torventoitotus ja pitkä kellonsoitto laivan kellotapulissa herätti neiti Bishopin aikaisin seuraavana aamuna. Maatessaan valveilla ja katsellessaan toimettomana vihreänä pärskähtelevää vettä, joka näytti virtaa van hänen paksulasisen ikkunansa ohi, alkoi hän vähitellen tajuta kiireellisen touhun aiheuttaman melun — kymmenien jalkojen kopinan, äänekkään huudon ja yhtenäisen raskaiden esineiden siirtelemisen aivan hänen hyttinsä alla olevassa ruumassa. Havaitessaan, että liikehtiminen tiesi tavallisuudesta poikkeavaa toimeliaisuutta, hän nousi vuoteesta, ja koska hän tunsi itsensä epämääräisen levottomaksi, hän herätti nukkuvan palvelijattarensa.
Lordi Julian oli saman melun häiritsemänä jo jalkeilla ja pukeutunut nopeasti. Kun hän pian sen jälkeen ilmestyi peräkannelle, havaitsi hän tuijottavansa vuorenkaltaiseen purjejoukkoon. Joka tilkku purjetta, minkä Arabella vain kykeni kantamaan, oli levitetty sen raakapuihin kokoamaan kaiken voiman mitä aamuaikainen tuuli saattoi antaa. Edessäpäin ja molemmin puolin sitä avautui rajaton valtameren ulappa hohtaen kullalta, vaikka päivän kehrästä vasta toinen puoli oli noussut taivaanrannan yläpuolelle.
Keskilaivassa, jossa koko yön oli vallinnut suloinen rauha, touhusi nyt kiireisessä askartelussa viisi- kuusikymmentä miestä. Laivan partaalla aivan lordin yläpuolella ja takana seisoi kapteeni Blood väitellen toissilmäisen jättiläisen kanssa, jonka päätä ympäröi punainen puuvillaliina ja jonka sininen paita oli auki vyötäröä myöten. Kun lordi ilmestyi heidän näkyviinsä, vaikeni keskustelu ja Blood kääntyi tervehtiäkseen häntä.
»Hyvää huomenta, lordi», sanoi hän ja lisäsi: »Olen tehnyt aika tyhmyyden. Minun olisi pitänyt tietää, ettei Jamaikaa ole hyvä lähestyä liikaa yön aikana. Mutta minulla oli kiire saada teidät maihin. Tulkaa tänne ylös, niin näytän teille jotakin.» Lordi Julian seurasi ihmetellen kehoitusta. Tultuaan kapteeni Bloodin viereen hän suuntasi katseensa peräänpäin kapteenin osoituksen mukaan ja huudahti hämmästyksestä.. Siellä näkyi noin kolmen mailin päässä maa, epätasainen seinämä, eloisaa vihreyttä, joka täytti koko läntisen taivaanrannan. Ja parin mailin päässä siitä purjehti heitä kohti kolme valkoista laivaa hyvää vauhtia.
»Niillä ei ole mitään lippua mastossa, mutta ne kuuluvat Jamaikan laivastoon», selitti Blood rauhallisesti, miltei välinpitämättömästi. »Päivän koittaessa havaitsimme tulevamme niitä vastaan. Me käännyimme heti ja siitä lähtien olemme purjehtineet kilpaa. Mutta Arabella on ollut vesillä neljä kuukautta yhtä mittaa ja pohja on niin likainen, ettei se saavuta tarpeellista nopeutta.»
Wolverstone pisti molemmat peukalonsa leveän vyönsä vähin ja katsahti korkeuksistaan pilkallisesti lordiin, vaikka hänen ylhäisyytensäkin oli pitkä mies. »Niin että saatte olla vielä yhdessä meritaistelussa, ennen kuin pääsette eroon laivoista, mylord», sanoi hän.