Wolverstonen hevosnauru keskeytti hänet. »Kuulehan gentlemannia!» ivasi hän. »Te ette tunne eversti Bishopia, se on selvä. Hän ei luopuisi veljentyttärensä, ei tyttärensä eikä edes äitinsäkään tähden siitä verestä, jonka hän arvelee kuuluvan itselleen. Hän on oikea verenjuoja. Saastainen peto. Me tunnemme hänet, kapteeni ja minä. Me olemme olleet hänen orjiaan.»
»Mutta olenhan minä tässä», sanoi lordi Julian mahtipontisesti.
Wolverstone nauroi taas, minkä johdosta hänen ylhäisyytensä punastui.
Hänen oli pakko korottaa hidas puhetapansa hyvän joukon pontevammaksi.
»Vakuutan teille, että minun sanani merkitsee jotakin Englannissa.»
»Niin, Englannissa, mutta tämä ei ole Englantia, piru vieköön.»
Jymähti laukaus toisesta tykistä, ja ammus roiskautti veden korkealle vähemmän kuin puolen kaapelinmitan päässä perästä. Blood nojasi kaiteeseen ja sanoi jotakin alapuolellaan olevalle kauniille nuorelle miehelle, joka seisoi ruorimiehen vieressä.
»Käske pienentämään purjeita, me käännymme tuuleen.»
Mutta Wolverstone sekaantui asiaan.
»Odotahan vähän, Jeremias!» mylvähti hän. »Odota!» Hän kääntyi taas kapteeniin ja pannen kätensä hänen olkapäilleen hymyili hieman miettiväisenä.
»Rauhoitu, vanha Susi! Rauhoitu!» kehoitti kapteeni Blood häntä.