Sillä välin oli miesjoukko hajaantunut kahden puolen, ja aukosta astui esiin neiti Bishop sekarotuisen palvelijansa kanssa. Olkansa takaa huomasi kapteeni Blood hänen tulonsa.
»Koska eversti Bishop on teidän laivallanne, niin ehkäpä viette hänen veljentyttärensä hänen luokseen. Neiti Bishop oli myös Royal Maryllä ja pelastin hänet samalla kun hänen ylhäisyytensäkin… Hän voi kyllä selvittää yksityiskohtiaan myöten sekä pelastumisensa että nykyisen asiain tilan.»
Täten joutuessaan yllätyksestä toiseen ei kapteeni Calverley pystynyt muuhun kuin kumartamaan uudelleen.
»Mitä minuun tulee», sanoi lordi Julian, joka koetti tehdä neiti Bishopin lähdön vapaaksi kaikista sekaantumisista merirosvojen puolelta, »niin jään Arabellalle kunnes saavumme Port Royaliin. Viekää terveiseni eversti Bishopille. Sanokaa hänelle, että odotan saavani tehdä tuttavuutta hänen kanssaan siellä.»
Kahdeskolmatta luku
VIHOLLISUUKSIA
Port Royalin suuressa satamassa, joka oli niin laaja, että siihen olisi mahtunut koko maailman laivastot, oli Arabella ankkurissa. Näytti melkein siltä kuin se olisi ollut vankina, sillä sen edessä noin neljännesmailin päässä ylähangan puolella kohosi mahtavana korkeuteen linnoituksen ainoa pyöreä torni ja parin kaapelin mitan päässä sen takana alahangan puolella oli kuusi sotalaivaa, jotka muodostivat Jamaikan laivasto-osaston.
Vastapäätä aivan Arabellan kohdalla näkyi mahtavan, veden rajaan asti ulottuvan kaupungin tasakattoisia valkoisia taloja. Niiden takana kohosivat punaiset katot porrasmaisesti loivasti kohoavan mäen mukaan, jolle kaupunki oli rakennettu siellä täällä esiinpistävine torneineen ja huippuineen, ja tämän takana jono vihertäviä vuorenselkämiä, joiden äärimmäisenä taustana kohosi sininen taivas kuin kiilloitettu teräksinen tuomiokirkko.
Ruo’oista punotussa lepotuolissa, joka oli nostettu häntä varten peräkannelle ja jota häikäisevältä, polttavalta auringonpaisteelta suojasi väliaikainen, ruskeasta purjekankaasta tehty katos, loikoi Peter Blood, nahkakantinen, paljon sormeiltu kappale Horatiuksen Oodeja unohdettuna kädessään.
Aivan hänen alapuoleltaan kuului pesuharjojen suhina ja veden solina pyykateissa, sillä oli vielä aikainen aamu ja kannenpesijät olivat Haytonin, puosun, johdolla jo täydessä työn touhussa keski- ja keulakannella. Huolimatta kuumuudesta ja tyynestä ilmasta oli yhdellä työntekijöistä tarpeeksi ilmaa keuhkoissaan jaksaakseen loilottaa rivoa merirosvolaulua.