He lähtivät yhdessä, kiersivät linnakkeen ja tulivat linnan pihan kautta puutarhaan, jossa Arabella levottomana odotti. Nähdessään setänsä hän tunsi suurta helpotusta — ei ainoastaan hänen, vaan myös kapteeni Bloodin puolesta.
»Te panitte itsenne suurelle vaaralle alttiiksi, sir», sanoi Arabella vakavana lordi Julianille sitten kun tavanmukaiset tervehdykset oli vaihdettu.
Mutta lordi Julian vastasi hänelle samaan tapaan kuin majuri
Mallardillekin. »Siinä ei ollut mitään vaaraa, neiti.»
Tyttö katsoi häneen hieman hämmästyneenä. Lordin pitkät, ylhäiset kasvot olivat tavallista surumielisemmän miettiväiset. Hän vastasi tytön kysyvään katseeseen.
»Jos Bloodin laiva estelemättä sai sivuuttaa linnoituksen, ei eversti Bishopia uhannut mikään vahinko. Siitä antoi Blood minulle kunniasanansa.»
Heikko hymy karehti tytön huulilla, joilla tähän saakka oli ollut miettivä ilme, ja hänen poskilleen nousi vieno puna. Hän olisi tahtonut jatkaa keskustelua, mutta varakuvernöörin mieliala ei sitä sallinut. Hän mutristi suutaan ja murahteli ajatukselle, että Bloodin sanaan saattoi luottaa, unohtaen kokonaan, että hän sai kiittää sitä siitä, että vielä oli hengissä.
Illallista syötäessä ja pitkän aikaa vielä sen jälkeen ei varakuvernööri puhunut mistään muusta kuin Bloodista, siitä miten hän panisi hänet jalkapuuhun ja mitä kauheita kidutuksia hän aikoi hänelle valmistaa. Kun hän illalla pitkään joi runsaasti, kävi hänen puheensa yhä raaemmaksi ja hänen uhkauksensa yhä hirvittävämmiksi, kunnes Arabella vihdoin poistui kalpeana ja miltei itkuun tyrskähtämäisillään. Bishop ei usein paljastanut itseään siinä määrin veljentyttärelleen. Omituista kyllä, tämä raaka ja röyhkeä viljelystenomistaja pelkäsi hentoa tyttöä. Oli kuin tyttö olisi perinyt isältään sen kunnioituksen, jota hänen setänsä aina oli tuntenut veljeään kohtaan.
Lordi Julian, josta Bishop alkoi tuntua sietämättömän vastenmieliseltä, pyysi pian sen jälkeen anteeksi ja lähti etsimään ladyä. Hänellä oli vielä Bloodin terveiset toimitettavina perille ja nyt ajatteli hän sopivan tilaisuuden tulleen. Mutta neiti Bishop oli jo vetäytynyt yöksi huoneeseensa ja lordi Julianin täytyi hillitä kärsimättömyyttään — siihen saakka oli hän jo tullut — huomiseen asti.
Sangen varhain seuraavana aamuna, ennen kuin päivän helle ennätti käydä sietämättömäksi lordille, hän koetti vaania tyttöä ikkunastaan ja näkikin hänen liikuskelevan puutarhassa atsaleain parissa. Sovitelma oli erittäin kaunis miehelle, jolle se uutuudessaan oli yhtä viehättävä naisellisen kauneuden kuvana. Hän kiiruhti tytön luo, ja mietteistään heräten tämä sanoi hänelle hyvän huomenensa hymyillen ja rehellisesti. Lordi selitti tulonsa aiheutuneen siitä, että hänellä oli terveiset kapteeni Bloodilta.
Hän huomasi, että tyttö hieman hätkähti ja että hänen huulensa heikosti vavahtelivat, ja sitten hän vielä havaitsi, että tyttö oli kalpea ja että hänen silmäinsä ympärykset olivat tummat sekä että hän oli tavallista miettivämmän näköinen, seikka, joka häneltä illalla oli kokonaan jäänyt huomaamatta.