»Taivaan nimessä, onko tuo Arabella vai onko se sen haamu?»
Vanha Susi pyöritteli ainoata silmäänsä ja avasi suunsa puhuakseen. Sitten hän sulki sen taas heti ja sulki sen visusti. Hänellä oli varovaisuuden suuri lahja, varsinkin asioissa, joita hän ei ymmärtänyt. Alus oli Arabella, sitä hän ei enää voinut epäillä. Ja koska asia oli niin, täytyi hänen ajatella ennen kuin puhui. Mitä pirua teki Arabella täällä sen jälkeen kun hän oli jättänyt Jamaikan? Ja oliko kapteeni Blood laivalla ja komensiko hän sitä, vai oliko sen miehistön jäännös tuonut sen Tortugaan ja jättänyt kapteenin Port Royaliin?
Dyke teki samanlaisia kysymyksiä. Tällä kertaa vastasi Wolverstone hänelle.
»Sinulla on kaksi silmää käytettävänäsi ja kysyt kuitenkin minulta, jolla on vain yksi. Mitä näet?»
»Mutta minähän näen Arabellan.»
»Tietysti, koska se kerran tuolla keinuu. Mitä sinä muutakaan odotit näkeväsi.»
»Odotin?» Dyke tuijotti häneen suu ammollaan. »Odotitko sinä sitten näkeväsi Arabellan täällä?»
Wolverstone katsoi häneen halveksivasti, naurahti ja sanoi sitten niin kovalla äänellä, että sen kaikki hänen ympärillään olevat kuulivat.
»Tietysti. Mitäpä minä muutakaan olisin odottanut!» Ja hän nauroi taas naurua, joka Dykestä tuntui kuin olisi häntä sanottu hölmöksi. Sitten Wolverstone kääntyi ja kohdisti huomionsa kokonaan ankkuroimispuuhaan.
Kun merirosvot sitten maissa ahdistivat häntä kysymyksillään, huomasi hän heidän kysymyksistään, millä kannalla asiat olivat. Hän päätteli, että Blood joko rohkeuden puutteessa tai muista syistä oli kieltäytynyt antamasta mitään tietoja edesottamuksistaan sen jälkeen kun Arabella oli eronnut sisarlaivoistaan. Wolverstone onnitteli itseään siitä, että oli ollut niin varovainen Dyken suhteen.