Sitten vei kapteeni Blood kenraalikuvernöörin ja amiraalin hyttiinsä uudistettuaan vielä kerran vakuutuksensa, että heitä kohdeltaisiin kunniallisesti, ja sillä välin jatkui muiden haaksirikkoisten pelastaminen. Uutiset, jotka hän oli kuullut, panivat Bloodin pään pyörälle. Jos kerran Jaakko-kuningas oli syösty valtaistuimeltaan ja karkotettu maasta, niin se tiesi loppua hänen omalle lainsuojattomuudelleen, johon hänet oli tuomittu muka osanotosta samaisen tyrannin aikaisempaan maastakarkottamisyritykseen. Hän saattoi taas palata kotiin ja jatkaa entistä elämäänsä, joka niin onnettomasti keskeytyi neljä vuotta sitten. Häntä häikäisi mahdollisuus, joka niin äkkiä oli hänelle auennut. Se täytti hänen mielensä ja liikutti häntä niin syvästi, että hänen täytyi saada se sanotuksi. Tehdessään sen hän ilmaisi ovelalle pienelle miehelle, joka tarkasti häntä kiinnostuneena, enemmän kuin oli aikonutkaan.
»Menkää vain kotiin, jos haluatte», sanoi hänen ylhäisyytensä, kun Blood vaikeni. »Voitte olla varma siitä, ettei teitä kukaan häiritse merirosvoutenne vuoksi, sillä he ottavat huomioon sen, mikä teidät siihen pakotti. Mutta miksi hätäillä? Me olemme kuulleet teistä, olkaa varma siitä, ja tiedämme mihin te merellä pystytte. Nyt tarjoutuu teille suuria mahdollisuuksia, koska kerran sanoitte kyllästyneenne merirosvouteen. Jos te astuisitte Vilhelm-kuninkaan palvelukseen täällä sodan ajaksi, niin teidän Länsi-Intian tuntemuksenne saattaisi olla erinomaisena apuna hänen majesteettinsa hallitukselle, joka ei suinkaan tulisi olemaan kiittämätön. Tuumikaapa sitä asiaa. Piru vie, sir, sanon sen vielä kerran, teille tarjoutuu suuret mahdollisuudet.»
»Jotka teidän ylhäisyytenne antaa minulle», korjasi Blood. »Olen hyvin kiitollinen, mutta tällä hetkellä, minun täytyy tunnustaa, en voi ajatella muuta kuin tuota suurta uutista. Se muuttaa kokonaan maailman. Minun täytyy ensin totuttaa itseni ajattelemaan sitä sellaisena kuin se nyt on, ennen kuin voin määrätä oman asemani siinä.»
Pitt tuli ilmoittamaan, että pelastustyö oli suoritettu loppuun ja miehet nostettu laivaan — neljäkymmentäviisi kappaletta. Hän kysyi määräystä. Blood nousi.
»Olen laiminlyönyt teidän ylhäisyytenne toivomukset omien asioitteni vuoksi. Te kai haluatte, että vien teidät maihin Port Royalissa?»
»Port Royalissa?» Pieni mies väänteli istuimellaan vihoissaan. Vihaisena ja pitkään hän selitti Bloodille, että he edellisenä iltana olivat poikenneet Port Royaliin havaitakseen, että sen varakuvernööri oli poissa sieltä. »Hän oli lähtenyt jollekin villihanhienmetsästykselle etsimään Tortugasta merirosvoja ja ottanut koko laivaston mukaansa.»
Blood katsoi häneen hetkisen hämmästyneenä ja alkoi sitten nauraa.
»Arvaan hänen lähteneen ennen kuin oli saanut kuulla, että kotona oli tapahtunut hallituksen vaihdos ja että oli julistettu sota Ranskaa vastaan.»
»Ei ensinkään», kivahti Willoughby. »Hänelle oli ilmoitettu kummastakin ja hän tiesi myös minun tulostani.»
»Oh, sehän on mahdotonta.»