Neiti Bishop poistui ja meni puutarhaan. Majuri Mallard toi everstin sisään.
»Hänen ylhäisyytensä kuvernööri ottaa teidät puheilleen», sanoi hän ja veti oven selkoselälleen.
Eversti Bishop horjui sisään ja jäi odottamaan.
Pöydän ääressä istui mies, josta ei näkynyt muuta kuin huolellisesti käherretyn mustan pään laki. Sitten hänen päänsä kohosi ja pari sinistä silmää katsoi vakavasti vankia. Eversti Bishopin kurkusta kuului omituinen ääni, ja hämmästyksestä lamautuneena hän tuijotti Jamaikan kuvernöörin kasvoihin, jotka olivat saman miehen kasvot, jota hän omaksi turmiokseen oli etsinyt Tortugasta.
Tilannetta kuvasivat parhaiten van der Kuylenin sanat, jotka hän virkkoi lordi Willoughbylle astuessaan lippulaivansa kannelle.
»Sangen runollista!» sanoi hän ja hänen siniset silmänsä vilkuttivat leikkisästi. »Kapteeni Blood rakastaa runollisuutta — muistattehan nuo kukkivat omenapuut. Soo! Ha, ha!»