Peter Bloodillahan ei ollut mitään aihetta rakastaa espanjalaisia. Hän oli kaksivuotisen virumisensa aikana espanjalaisten vankeudessa ja sitä seuraavan oleskelunsa aikana espanjalaisissa Alankomaissa saanut nähdä sellaisia puolia espanjalaisten luonteessa, jotka hänen mielestään olivat kaikkea muuta kuin ihailtavia. Siitä huolimatta hän suoritti lääkärintehtävänsä huolella ja tunnontarkasti, joskin ilman erityistä innostusta, vieläpä osoitti eräänlaista pintapuolista ystävällisyyttäkin potilaitaan kohtaan. He olivat puolestaan niin hämmästyneitä siitä, että heidän haavojaan hoidettiin, sen sijaan että heidät summamutikassa olisi hirtetty, että he osoittivat heikäläisille varsin tavatonta alistuvaisuutta. Mutta kaikki ne armeliaat Bridgetownin asukkaat, jotka joukoittain tungeksivat väliaikaisen sairashuoneen luona tuoden haavoittuneille englantilaisille merimiehille hedelmiä, kukkia ja muita herkkuja, eivät vähääkään välittäneet espanjalaisista. Niin, jos eräiden kaupunkilaisten toivomuksia olisi noudatettu, olisivat he saaneet jäädä kuolemaan kuin vahingolliset syöpäläiset, ja siitä oli Peter Bloodilla ja heti alussa varma todistus.
Erään avustamaan lähetetyn neekerin kanssa hän oli parhaillaan asettamassa paikalleen katkennutta jalkaa, kun matala ja raaka ääni, jota Peter Blood oli oppinut inhoamaan enemmän kuin kenenkään ennen tuntemansa ihmisen, äkkiä puhutteli häntä.
»Mitä te siellä teette?»
Blood ei kääntänyt katsettaan työstään. Hänen ei tarvinnut tehdä sitä, sillä hän tunsi äänen.
»Asetan paikoilleen taittunutta jalkaa», hän vastasi pysähtymättä työssään.
»Sen saatan kyllä nähdä, hölmö.» Suuri ruho asettui ikkunan ja Peter Bloodin väliin. Olkivuoteella makaava puolialaston mies muljautti mustia silmiään ja katsoi pelokkaana tulijaan.
Englannin kielen tuntemattomuus ei estänyt häntä huomaamasta, että siinä seisoi vihollinen. Karkea, uhkaava äänensävy ilmaisi sen asian kyllin selvästi. »Näen sen, yhtä hyvin kuin huomaan mikä roisto siinä makaa. Kuka teille on antanut luvan asetella paikoilleen espanjalaisia koipia?»
»Olen lääkäri, eversti Bishop. Mies on loukkaantunut, eikä minun asiani ole käydä erottelemaan ihmisiä. Minä noudatan kutsumustani.»
»Vai niin, jumaliste. Jos olisitte tehnyt sen aina, niin ette olisi täällä nyt.»
»Päinvastoin, juuri siksi olenkin täällä.»