»Minähän sanoin, että tahdon olla ystävänne.»
»Mitä?» kysyi Peter Blood äärimmäisen hämmästyneenä.
Mutta hän ei kuullut toisen vastausta. Tohtori Whackerin vakuuttaessa, että hänen sydämensä vuoti verta nähdessään, miten hänen ammattiveljensä kitui orjuudessa ja miten häneltä riistettiin mahdollisuus käyttää lahjojaan omaksi hyväkseen, Peter Blood iski älynsä kynnet ilmeiseen totuuteen asiassa. Whacker ja hänen ammattiveljensä halusivat päästä miehestä, joka uhkasi saattaa heidät turmioon taidollaan. Reippauden puute päätösten teossa ei kuulunut Peter Bloodin vikoihin. Ja sen vuoksi pakoajatus, joka ei aikaisemmin ollut koskaan pälkähtänyt hänen päähänsä, nyt tohtori Whackerin istuttamana puhkesi heti täyteen kukkaan.
»Aivan niin, aivan niin», virkkoi hän toverinsa yhä puhuessa ja selittäessä, ja välttääkseen tohtori Whackerin silmiä hän teeskenteli. »Se on erittäin jalomielistä teidän puoleltanne — sangen veljellistä, kuten ainakin lääkäreiden kesken. Niin tahtoisin minäkin samanlaisissa olosuhteissa tehdä.»
Kovat silmät leimahtivat ja kuiskaava ääni vapisi, kun toinen miltei liian innokkaana kysyi:
»Te suostutte siis? Suostutteko?»
»Suostun?» nauroi Blood. »Jos joutuisin kiinni ja minut tuotaisiin tänne takaisin, niin he katkaisisivat siipeni ja panisivat otsaani polttomerkin ainaiseksi.»
»Mutta asian puolesta kannattaa uskaltaakin jotain!» Viettelijän ääni kävi yhä vapise vammaksi.
»Aivan varmasti», myönteli Blood. »Mutta siihen tarvitaan muutakin kuin rohkeutta. Se vaatii rahaa. Purjeveneen saisi ehkä ostaa kahdellakymmenellä punnalla.»
»Siitä kyllä pidetään huoli. Se jää lainaksi, jonka maksatte meille — minulle, kun voitte.»